Sivujen suojelija

Sivujen suojelija

perjantai 8. heinäkuuta 2011

COPA AMERICA JA VEIKKAUSLIIGAA (+la 9.7. päivitys)

Etelä-Amerikan mestaruusturnaus pääsi vaivihkaa alkamaan. Tänä vuonna kisat pidetään Argentiinassa. Hallitseva mestari vuodelta 2007 on Brasilia.

Kisaisäntä Argentiina on aloittanut vaisusti. Tähtiä vilisevä joukkue, muun muassa maailman parhaaksi valittu Lionel Messi, on joutunut tyytymään kahteen tasapeliin, Argentiina-Bolivia 1-1 ja Argentiina-Kolumbia 0-0.
Nyt joukkueella on pakkovoiton paikka Costa Ricasta tai joukkueen tie jää alkulohkoon. Tämä olisi katastrofi ja varsinainen maansurun paikka.

Ottelut ovat muutenkin olleet varsin tasaisia eikä rökäletappioita ole näkynyt. Käytänkin kahta Copa America otteluiden tasapeliä tuplajärjestelmässäni joka päättyy KuPS:n voittoon Vaasasta. Kuopiolaisilla on sunnuntaina vierasottelu VPS:n vieraana. KuPS:lta puuttuu vierasvoitto ja sitä lähden hakemaan. Vaasa on ollut Kuopiolle paha paikka kuten monesti muillekin joukkueille, mutta luotetaan tilastoon ja KuPS:n parempaan materiaaliin.
Kaksi viimeistä ottelua on näyttänyt, että Kuopiolaiset osaavat tehdä maaleja. Kunhan puolustuspää saadaan kuntoon, niin eiköhän se siitä luonnistu.

Eilinen Superpesis Single Joensuu-Jyväskylä osui X-merkkinä, täten sain torstain-perjantain sijoitukset pois(16,50 euroa), siis voittoa tuli jo huimat 50 senttiä!
Edellä mainittuun peliin oli liitetty HJK-FC Inter X, ottelu pelataan tänään, joten tasapelillä osuisi yksi tupla. Jotenkin vaan tuntuu että Turku katkaisee hesalaisten putken, siksi lisään tällepäivälle vielä yhden singlevedon kohteeseen HJK-FC Inter. Koska tasapeli tuo jo rahaa, pelataan tähän Turkulaisten voitolle 10€.

Copa Americasta otetaan kaksi  tasapelikohdetta, Uruguay-Chile ja Peru-Meksiko. Näistä ja sunnuntain KuPS:n pelistä tehdään tuplajärjestelmä ja yksi trio. Fyrkkaa kuluu 19,70 euroa.

Single
73:HJK-FC Inter 2 <4,80>, panos 10€

Tuplajärjestelmä
98:Uruguay-Chile X  <3,00> 101:Peru-Meksiko X <3,05>, 111: VPS-KuPS <2,75>, kertoimet 8,25-9,15 , panos 3x3,20€=9,60€

Trio
98:Uruguay-Chile X  <3,00> 101:Peru-Meksiko X <3,05>, 111: VPS-KuPS <2,75>, kerroin 25,16, panos 10,10€

LAUANTAIN PÄIVITYS, kello 16:40

Uruguay ja Chile pelasivat perjantaina (lauantain vastaisena yönä) tasapelin 1-1, joten KuPS:n voitolla tulee rahaa pelikassaan. Kuopiolaisiin emme siis koske enää tänään, vaan teemme yhden tuplan johon laitamme tältä päivältä TPS:n tilastovoiton ja huomiselta todennäköisen IFK Mariehamnin voiton Ahvenanmaalla pelattavassa ottelussa.(päiv->) Lisätään vielä myös VPS:n voitto ja tasapeli sekä Mariehamnin voitto Hakasta. Näistä  kaksi tuplaa sunnuntaille.

Tupla:
23:FF Jaro-TPS 2  <2.10> 92:IFK Mariehamn-Haka 1 <1,65>, kerroin 3,46, panos 30,00€

Tuplat (lopulliset rivit!)
86:VPS-KuPS X <3,20>, 92:IFK Mariehamn-Haka 1 <1,65>,  kerroin 5,28, panos 10,00€
86:VPS-KuPS 1 <2,35>, 92:IFK Mariehamn-Haka 1 <1,65>,  kerroin 3,88, panos 5,00€

1 kommentti:

  1. Sinä se jaksat jahdata tota HJK:n notkahdusta...?
    Miks noin outoja panostuksia 10,10 euroo jne??

    Nimimerkki: Kysyn vaan?

    VastaaPoista