NUORUUSKUVIA

Facebookissa oli joku haaste, ja piti heittää näkyville nuoruuskuvia. Läppärin kovalevyltä ei heti montaa löytynyt, mutta ne  muutamat sinne ”naamakirjaan” hilasin.

 Laitetaan nyt nuo neljä kuvastusta myös tänne talteen, kun ei  vielä niitä kotisivujakaan ole.

Kaiken lisäksi yksi joka ei Facebookissa ole halusi ne nähdä.

 Tässäpä nämä….

 

 

 Joku oli niitä nuoruuskuvia vailla? Tässä olen varmaankin jotain 23-24 tai ainakin alle viisikymppinen. Hermot on vissiin mennyt? Naruviritelmä oli vissiin auennut, koska tätä postailen!

Lissee nuoruuskuvia; (koska haastettiin) - Tässäkin vielä reilusti alle 50, ja vielä alle 25!! Kopiksen joku pelireissu (ryyppyreissu?) 1980-luvulta. (Mie oon se rillipäinen hyypiö!)

Nuoruusmuistoja osa III: Acerin kovalevyltä löytyy vaan yksi ikävälille 19-10 kuva - tää on ollut täällä ennenkin, mutta postataan. (Miettisen idioottipoika on siis se joka istuu!)

 

Nuoruuskuvat PART IV:
Tätä vanhempaa kuvaa ei mulla itestäni ole - ja vuosi on 1966.
(On vissiin ristiäispäivä.)

 

.....SIIS TÄLLÄ KERTA....JATKOA TULEE.....SIIS JOS TULEE????

HENKIRIKOKSET SUOMESSA

Ihmiset päivittelivät minulle kahvipöydän ääressä kuinka paljon tappoja ja murhia nykyään tapahtuu. Ennen oli paljon paremmin. Ei muuten ollut - kuten tämä Aamulehden artikkelista kasaamani postaus osoittaa.

Lapsia roskiksissa ja tappoja lähes joka päivä – 1920-luvun Suomi oli raaka, mutta oikeus lempeä

Tässä talossa nykyisen Pirkkalan kunnan alueella tapahtui vuonna 1932 perhemurha, joka oli yksi kymmenistä vastaavista 1930-luvun Suomessa.


Etsiväkomisario Juho Markus heräsi telefoonin pirinään pian puolenyön jälkeen 17. helmikuuta 1921. Soittaja oli Vaasan poliisilaitoksen etsivä Viljo Voima. Komisario Markus kuunteli päivystäjän nopeaa puhelinraporttia:

Kaksi poliisimiestä oli murhattu poliisilaitoksella.

Järjestyspoliisin konstaapeli Oskar Lindgren oli pidättänyt vähän ennen puoltayötä humalaisen jääkäriluutnantin, joka teutaroi sapeli kädessään keskustan Kirkkopuistikolla. Etsivä Voima oli itsekin laitoksella, kun ylikonstaapeli Juho Järvi alkoi kuulustella häirikköä päivystyshuoneessa.

Äkkiä Voima kuuli päivystyshuoneesta useita laukauksia. Kun etsivä riensi huoneeseen, konstaapeli Lindgren ja ylikonstaapeli Järvi makasivat kuolleena lattialla. Ikkuna oli auki. Sen alla lumessa näkyi jalanjälkiä, jotka johtivat kadulle.

Etsiväkomisario Markus kuunteli Voiman puhelinraportin loppuun, pukeutui, kiirehti ulos ja otti kadulta pika-ajurin. Hän käski sen ajaa poliisilaitokselle.

Ylikonstaapeli Järvi makasi lattialla polvet koukussa ja kädet sivuilla. Häntä oli ammuttu kurkkuun ja sydämeen. Lindgren makasi vatsallaan verilammikossa. Häntä oli ammuttu ohimon viereen ja solisluuhun lähelle kaulaa. Lattialla oli kuusi pienen 6,35-kaliiberisen taskuaseen hylsyä.

Lindgrenin vieressä lojui paljastettu sapeli. Huoneen sohvalla oli upseerin harmaa kenttälakki, jossa näkyi veripisaroita ja nimikirjaimet O.J.

Etsivät alkoivat nopeasti selata matkustajakotien asukasluetteloita. Hotelli Ernstin luettelosta tärppäsi. Sinne oli edellispäivänä saapunut tamperelainen jääkäriluutnantti Otto Joki.

Vaasassa humalainen luutnantti talutettiin poliisilaitokselle vuonna 1921. Laitoksella hän ampui kaksi konstaapelia ja pakeni ikkunasta. Oikeus hylkäsi kaikki syytteet, koska luutnantti oli ollut syyntakeeton ”patologisen humalan” takia. Kuvassa poliisin piirtämä kartta rikospaikasta.


Vaasan kaksoismurha oli alkusoittoa ajalle, joka nykyään tunnetaan Suomen rauhanajan historian väkivaltaisimpana kautena.

1920-luvun alussa yhteiskuntaa sekoitti entisestään kieltolaki, joka oli tullut voimaan 1919. Spriin eli pirtun salakuljetus muodosti nopeasti ammattimaisen tai vähintään puoliammattimaisen salakuljetus- ja trokausrikollisuuden maahan, joka jo ennen kieltolakia oli ollut sangen kuiva. Kieltolaki muutti tilanteen sellaiseksi, että tavallinen kansa ei enää pystynyt hankkimaan juuri muuta alkoholijuomaa kuin 96-prosenttista laitonta pirtua. Sitä myytiin kenelle tahansa niin paljon kuin rahaa riitti.

Väkivaltarikollisuus lisääntyi myös muualla Euroopassa, mutta Suomessa kuljettiin kohti katastrofia

Tilastosta puuttuvat vuodet 1914–1919 poikkeusolojen takia. Erityisesti vuosi 1918 on tilastollisesti erittäin poikkeuksellinen sisällissodan takia. Sotatoimet ja niihin liittyvät levottomuudet koskettivat vuonna 1918 suurta osaa maasta. Henkirikoskuolleisuuden vertailuluku oli vuonna 1918 peräti 60,6.


 Sikiöasennossa poliisivankilan kopin lattialla maannut jääkäriluutnantti Otto Joki vääntelehti levottomana. Hän luuli, että bolsevikit olivat vanginneet hänet, riisuneet aseista ja vieneet saappaatkin jalasta.

Totuus selvisi aamulla, kun konstaapeli kertoi luutnantille, mitä yöllä oli tapahtunut. Joki oli otettu kiinni sammuneena erään vahtimestarin asunnon eteisestä, jonne hän oli murtautunut murhien jälkeen. Murtunut luutnantti voihki, itki ja vuodatti poliiseille:

– Ette voi tietää, mitä minä sydämessäni tunsin, kun minä tänä aamuna herättyäni sain tiedon, että olen murhamies.

Verijäljet, pistooli, sapeli ja silminnäkijätodistajat todistivat aukottomasti, että Joki oli ampunut poliisit. Hän myönsi sen itsekin, vaikka ei muistanut tekoa. Etsiväkomisario Markus tutki tapauksen tarkasti.

Hän kuulusteli kymmeniä todistajia, piirsi kartan rikospaikasta ja tilasi asiantuntijalausuntoja. Markus tiesi, että tuomion saaminen kaksoismurhaajalle ei ollut läpihuutojuttu. Syynä oli suomalaisten kaksijakoinen suhtautuminen alkoholiin.


Yleensä luullaan, että lievät rangaistukset ovat 1960-luvun keksintö. Se ei ainakaan henkirikostuomioiden osalta pidä paikkaansa. Jos 1920-luvulla puukotti vaimonsa kuoliaaksi tai ampui kaverinsa iltamissa, tavallinen rangaistus oli kahdeksan vuotta kuritushuonetta. Se ei ainakaan ole pidempi kuin tavallinen tapporangaistus nykyään.

Tutkija Martti Lehti Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan yksiköstä huomauttaa, että annetut henkirikostuomiot olivat itse asiassa jopa keskimäärin lievempiä kuin nykyään. Muutos ensikertalaisuuskäytännössä tasoittaa eroa. 1920-luvulla ensikertalainen istui tuomiostaan kolme neljännestä, kun nykyään hän istuu puolet. Lopputulos on, että henkirikosrangaistukset ovat käytännössä yhtä pitkiä kuin 1920-luvulla.

1920-1930-luvun Suomi oli paljon nykyistä raaempi yhteiskunta. Tämän taustalla oli kymmeniä vuosia jatkunut väkivaltainen poikkeusaika, jonka huipentumana verinen sisällissota oli tehnyt ihmishengestä halvan. Nykyään myös tiedetään, että lapsena koettu väkivalta lisää oman väkivaltaisuuden riskiä. Suomi oli yhteiskunta, jossa lapsia piti hakata, jos halusi olla hyvä vanhempi.

1920-luvussa oli silmiinpistävää myös se, että samalla kun viinaa yritettiin kitkeä maasta kieltolailla, humalassa tehtyihin rikoksiin suhtauduttiin ymmärtäväisesti. Niin kävi Vaasassakin.

Laki määräsi 1930-luvulla vanhempia kurittamaan lapsiaan tarvittaessa poliisin valvonnan alaisena.


Tolkuton humala pelasti luutnantti Joen. Häntä syytettiin Vaasan raastuvanoikeudessa kahdesta tahallisesta taposta, joista olisi voinut seurata elinkautinen vankeusrangaistus.

Sotasankari Joki oli palvellut jääkärinä Saksassa, valkoisen armeijan joukoissa Suomen sisällissodassa ja viimeksi Kainuussa rauhattoman itärajan väkivaltaisissa oloissa. Todistajat kertoivat, että Joki oli käyttäytynyt omituisesti koko helmikuisen illan ennen veritekoa. Juuri ennen murhia hän oli itkien pelännyt, että häntä lyödään. Traumaattiset sotamuistot ja ”patologinen humala” olivat saaneet Joen luulemaan poliiseja vihollisiksi, jotka yrittivät vangita hänet.

Raastuvanoikeus totesi, että Joki oli tappanut poliisit syyntakeettomana ja vapautti hänet. Myöhemmin Joki teki pitkän uran liike-elämässä pääosin Tampereella ja osallistui myös talvi- ja jatkosotaan.

Kolme vuotta myöhemmin, kesällä 1924 Tampereen kupeessa Messukylässä tapahtui kaksoismurha, jossa toistui sama kuvio. Murhaaja oli traumatisoitunut sotaveteraani Yrjö Lintupää, ja hänkin vetosi patologiseen humalaan.

Vuonna 1924 Messukylässä tapahtui toinen kaksoismurha, jonka syytteet hylättiin, koska tekijä oli ”patologisen humalan” takia syyntakeeton. Samoin kuin Otto Joki, myös kuvassa oleva Yrjö Lintupää selvisi rangaistuksetta.

Lintupäätä syyttänyt nimismies Väinö Neronen painotti loppupuheenvuorossaan kihlakunnanoikeudessa ajan holtittomuutta:

– Jos juopumus katsotaan perusteeksi, joka poistaa taikka vähentää rangaistavaisuutta, niin epäilemättä saatetaan oikeusjärjestyksemme vaaranalaiseksi, varsinkin nykyaikana, jolloin miltei jokainen verityö on niin sanottu humalatapaus.

Pitkänniemen mielisairaalassa nuorelle viilari Lintupäälle juotettiin kieltolain Suomessa harvinaista herkkua: aitoa konjakkia. Kyse oli kokeesta, jossa ylilääkäri Ilmari Kalpa pyrki selvittämään miehen taipumusta patologiseen humalatilaan. Tunteja kestäneen ryypiskelyn aluksi mies hilpeytyi mutta masentui pian. Lopuksi hän raivostui silmittömästi ja hakkasi verille sekä hoitajan että itsensä. Lintupää luuli ilmeisesti olevansa venäläisten saartamana Viron vapaussodassa, johon hän oli osallistunut vuonna 1919.

Sotatrauma vaikuttaa aidolta, vaikka nykyään alkoholikokeen tapaista tutkimusta pidetään kelvottomana. Enää itse aiheutettu humalatila ei myöskään ole syyntakeettomuuden peruste. Patologisen humalan käsitekin on aikoja sitten kuopattu.

Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri ja Turun yliopiston dosentti Hannu Lauerma kertoo kuitenkin, että erityisesti alkoholi yhdistettynä asosiaaliseen persoonallisuuteen ja tiettyyn genetiikkaan altistaa väkivallalle.

– Jos ihmisellä on normaali kyky ottaa toiset huomioon ja hän toistuvasti käyttäytyy väkivaltaisesti, hän joko lakkaa käyttämästä alkoholia tai menee ryyppäämään jonnekin saarimökille, jossa hän ei voi tehdä muille pahaa, Lauerma sanoo.

Lauerma on ammatissaan tutkinut myös ilmiötä, josta elää sitkeästi samanlainen väärä käsitys kuin entisaikojen rangaistusten ankaruudesta. Myytti on se, että perhesurmia tapahtuisi nykyään poikkeuksellisen paljon.

Perhemurhasta selvinnyt äiti asettui Aamulehden valokuvaajan kuvattavaksi. Oveen nojaava seiväs on poliisin asettama ”rikospaikan eristys”.


Helmikuisena yönä vuonna 1932 pirkkalalainen perheenisä käveli levottomana pimeässä pirtissään. Aamuyöllä hän tarttui puukkoon ja tappoi erittäin raa’alla tavalla vävynsä, tyttärensä ja pienen tyttärentyttärensä.

Aamulehden toimittaja saapui seuraavana aamuna rikospaikalle, joka sijaitsee nykyisen Pirkkalan kunnan alueella. Vaimo oli todennäköisesti yhä sokissa.

– Kyllä minä joka yö jo pitkän aikaa olin pelännyt jotain tämän tapaista tapahtuvan ja pelko sydämessä menin usein nukkumaan, vaimo sanoi.

– Tiedän, että hän (aviomies) nytkin katuu tätä onnettomuutta ja katuu varmasti vilpittömästi.

Onnettomuudesta puhuminen oli tyypillistä. Julkisuudessa perhemurhia käsiteltiin usein kuin jonkinlaisia vääjäämättömiä luonnonilmiöitä. Tavallaan ne olivatkin sellaisia, sillä ennaltaehkäiseviä mielenterveyspalveluita ei ollut.


Uutisia hirmuteoista oli jatkuvasti 1920- ja 1930-luvun lehdissä: lapsia heitettiin jokeen, surmattuja vastasyntyneitä löytyi roskiksista ja vanhemmat tappoivat perheitään kirveellä, lipeäliuoksella tai arsenikilla. Myös äidit syyllistyivät joukkomurhiin.

Vuonna 1936 tapahtui Sievissä perhemurha, jossa vanhemmat yhdessä myrkyttivät kuusi lastaan kuoliaaksi. Samana vuonna Ylistarolla äiti myrkytti kuusi lastaan kuoliaaksi. Hänet todettiin syyntakeettomaksi ja päästettiin sterilisoinnin jälkeen vapaaksi.

Lauerma ei tunne 1920–1930-luvun tilannetta hyvin mutta huomauttaa, että vielä 1950-luvulla alle 14-vuotiaan lapsen todennäköisyys tulla tapetuksi oli moninkertainen 2000-lukuun verrattuna. Syitä 1920-1930-lukujen perhemurhiin lienee monia: abortit olivat laittomia, ehkäisy oli harvinaista, nykyaikaiset mielenterveyspalvelut puuttuivat eikä lapsivuodepsykoosista kärsinyt nainen päässyt helposti hoitoon.

– Nykyään näitä tragedioita estävät juuri ne palvelut, joista puhutaan hirveänä holhoamisena, Lauerma sanoo.

Lauerma tarkoittaa neuvoloita, mielenterveyspalveluita ja lastensuojelua.

Näihin palveluihin liittyy esimerkki siitä, kuinka ymmärtäväistä 1920-luvun kriminaalipolitiikka saattoi olla. Vuonna 1968 Helsingin lastenhuoltotoimiston toimistopäällikön tehtävästä jäi eläkkeelle alan arvostettu ammattilainen, tohtori Margit Niininen. Hänet oli nuoruudessaan tuomittu alentuneesti syyntakeisena tehdystä tahallisesta taposta. Niininen ampui miehen Turun Vartiovuorenmäellä vuonna 1927 ja istui teosta vankilassa alle kolme vuotta.



Tekstin lähde: Aamulehti/Veikko Kanninen
Kuvat: Aamulehti/Vapriikin kuva-arkisto;  Vaasan maakunta-arkisto;  Suomen poliisilehti 5/1936;  Kansallisarkisto

DIVERTIKULOOSI

Eilen tuli ryypättyä rajusti! Nimittäin alla olevassa kuvassa olevaa ainetta.

Neljä litraa kumosin ja peräsuoli lauloi ryyppyjen tahtiin. Toisin sanoen suoritin suoliston tyhjennyksen tänään ollutta kolonoskopiaa eli paksusuolentähystystä varten.

Ei ollut Ilkalla kivaa vaikka 2 naista hääräsi alapään kimpussa.
Tällä kertaa oli harvinaisen kivullinen kolonoskopia.
Yli tunti meni kun ei meinannut letku upota. On kuulemma jäykistynyt suoli (kiva tietysti, että joku elin jäykistyy!).

Divertikkeleistä johtuu tämä homma, ja ne sitten kipeytyy siellä muutenkin. Divertikuloosi oli diagnoosi. Ei kuulemma vaarallista, mutta muuten hankalaa tuo kipuilu.
Ruokavaliota tai jotain kokeillaan. Lääkäritäti kertoo myöhemmin!

 

Divertikuloosi

 

 

 

Divertikuloosi on sairaus, jossa paksusuolen alueelle muodostuu pussimaisia pullistumia, divertikkeleitä, joita kutsutaan joskus myös umpipusseiksi. Divertikkelit syntyvät suolen  paineen vaikutuksesta, kun suolen limakalvo pullistuu suolen lihaskerroksen lävitse. Divertikkelit ovat usein oireettomia ja hyvin tavallinen löydös.

Divertikuliitiksi sairautta kutsutaan silloin, kun divertikkelit tulehtuvat. Useimmilla ihmisillä divertikuliitti aiheuttaa vatsakipua etenkin vasemmalla alavatsalla. Kipu on voimakasta ja voi ilmaantua yllättäen. Kivun aste voi vaihdella päivittäin. Muita oireita voivat olla oksentelu, pahoinvointi, kylmänväreet, kuume, kouristelut, painonlasku ja suolen toiminnan vaihtelut.

Esiintyvyys ja syyt

Divertikuloosia esiintyy yleisemmin ikääntyneellä väestöll.  Alle 30-vuotiailla divertikuloosi on verraten harvinainen, sen esiintyvyys on 1-2 %:n luokkaa. Yli 80-vuotiailla esiintyvyys on 50-66 %.  Tutkimusten perusteella näyttää siltä, että mitä enemmän divertikkeleitä on, sen suurempi riski on sairastua divertikuliittiin. Noin 15-20% divertikuloosipotilaista saa myöhemmin divertikuliitin. Lisäksi vasemman puoleisen, eli laskevan paksusuolen, divertikuloosiin näyttää liittyvän ärtyvän suolen oireyhtymä, IBS.

Divertikuloosin ei ole havaittu johtuvan mistään tietystä syystä, mutta sen on havaittu olevan yhteydessä vähäkuituiseen ruokavalioon. Esimerkiksi Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa sairaus on huomattavasti yleisempi kuin Aasiassa ja Afrikassa, jossa syödään runsaskuituisempaa ruokaa. Vähäkuituinen ruokavalio johtaa usein ummetukseen, jossa ulostaminen on vaikeaa ja tapahtuu ponnistellen. Tämä altistaa divertikkeleiden synnylle.

 

Divertikuloosille altistavia tekijöitä:
•Vähäkuituinen ruokavalio
•Liikkumattomuus
•Ylipaino

 

Muut sairauden syihin liittyvät tekijät riippuvat iästä, elämäntyylistä, asuinpaikasta, geeneistä ja etnisestä taustasta.

 

 

Hoito

 

Divertikuloosia ei sinänsä hoideta. Tulehduksen elli divertikuliitin hoitokeinot riippuvat potilaan oireiden vaikeusasteesta. Jos oireet ovat lieviä, voidaan divertikuliittia hoitaa ruokavalion muutoksilla ja antibiooteilla. Alussa hoidoksi suositellaan lepoa ja pehmeärakenteista tai nestemäistä vähäkuituista ruokavaliota. Muutaman päivän kuluttua, kun oireet ovat helpottaneet, ruokavalion kuitupitoisuutta lisätään pikkuhiljaa.

Akuutti divertikuliitti taas voi vaatia lääkärillä käyntiä ja sairaalahoitoa. Akuuttia divertikuliittia hoidetaan suonensisäisillä antibiooteilla, vuodelevolla ja ravinnotta ololla, jotta suoli saadaan rauhoittumaan. Vakavissa tapauksissa, kuten paiseiden tai fisteleiden ilmetessä, akuutin divertikuliitin uusiutuessa tai jos suoli puhkeaa, voi leikkaushoito olla tarpeen.

Divertikuliitin hoidossa terveelliset elämäntavat ja monipuolinen, terveellinen ruokavalio ovat välttämättömiä. Tulehdusjaksojen aikana on suositeltavaa siirtyä vähäkuituisen ruokavalion kautta totutellen runsaskuituiseen ruokavalioon suolen tulehdustilan hallitsemiseksi.

Divertikuloosin hoitoon ei ole yleispätevää ja tutkitusti tehokasta ruokavaliohoitoa. Divertikkelien ehkäisy terveellisillä elämäntavoilla on parasta hoitoa. Probiooteista on alustavaa tutkimusnäyttöä divertikuliitin uusiutumisen estämisessa, mutta tutkimuksia on vielä vain vähän.

 

 

 

 

Divertikkelien tulehtumisen ennuste

 

Divertikuliitti vastaa yleensä hyvin hoitoon ja suurin osa potilaista kokee oireiden helpottuvan 7-10 päivän aikana ruokavaliomuutosten ja lääkitysten aloittamisesta. On kuitenkin mahdollista, että oireet tulevat uudelleen: noin 50 % potilaista kokee jaksottaisia oireita 7 vuoden kuluessa lääkehoidosta. Joissakin tapauksissa divertikkeleitä saatetaan leikata.

 

Lopuksi

 

Tasapainoinen ja runsaskuituinen ruokavalio auttaa jossakin määrin ehkäisemään divertikuleiden syntymistä ja niihin liittyviä sairauksia ja oireita. Potilaiden tulisi myös olla tietoisia divertikuliitin mahdollisista komplikaatioista. Huolimatta siitä, ettei vielä ei tiedetä mikä divertikuliitin oikeastaan aiheuttaa, sitä voidaan kuitenkin hoitaa ja hallita. Runsaskuituisen ruokavalion noudattaminen parantaa elämänlaatua.