Estonian uppoamisesta 20 vuotta

 
Estonian uppoaminen 20 vuotta sitten on yksi merihistorian traagisimmista katastrofeista. Kauhistuttavana syyskuisena yönä vuonna 1994 yli 850 ihmistä kuoli, mutta on heitäkin, jotka selvisivät hengissä myrskyävällä, pimeällä merellä - vaikka laiva painui syvyyksiin vain noin 30 minuuttia ensimmäisen hätäkutsun lähettämisen jälkeen.

Tänään sunnuntaina 28.9.2014 tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun matkustaja-autolautta Estonia upposi myrskyävällä Itämerellä noin 40 kilometrin päässä Utön saarelta. Aluksen kyydissä oli 989 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Estonian kaltaisen onnettomuuden ei koskaan pitänyt olla mahdollinen Itämerellä. Sen syy ja seuraukset puhuttavatkin yhä.
Estonia painui pohjaan 28. syyskuuta 1994 vain vajaa tunti ensimmäisten onnettomuutta enteilleiden havaintojen ja vain puoli tuntia ensimmäisen hätäkutsun lähettämisen jälkeen. Ensimmäinen tragediaa enteillyt metallinen pamaus kuultiin keularampin luota kello 0.55. Kello 1.14 keulavisiiri putosi mereen ja veti autokannen rampin täysin auki. Alukseen alkoi tulvia rajusti vettä ja se kallistui nopeasti. Kello 1.50 alus katosi meren pinnan alle. Merenkäynti oli ankaraa ja aikaa pelastumiselle jäi vain vähän. Silti 137 ihmistä onnistui pelastautumaan kuolemanloukuksi muuttuneelta alukselta.

Estonia lepää Itämeressä 80 metrin syvyydessä. Sukeltajat kuvasivat osana tutkintaa meren pohjaan painuneen aluksen.

YYA - yksilötasolla

Nyt tuli vissiin rikottua EU-pakotteita ja syyllistyttyä johonkin? Eilen jouduin mukaan pikaiseen kattoremonttiin eli pikaiseen vuodon tukkimiseen. Mukana oli porukkaa, mutta paikalla ollut ”tsuhna”-väestö oli liian vanhaa ja raihnaista tai liian iloisella tuulella. Jouduin siis katolle hoitamaan hommaa suomalais-venäläisenä yhteistyönä. Homma hoituikin hyvin itänaapurin avulla.

**********************

Koska olin nyt syyllinen ”viisaan” -EU:n silmissä pakoterikkomukseen, väljensin omia pakotteita itseäni kohtaan, ja grillasin kolmen päivän annoksen MAKKARAA ja LIHAA! Pakotteet ALKOHOLIA vastaan pidin kuitenkin voimassa!

Ukraine

 Ukrainan ja sen lipun historiaa

 

Lvovissa vuonna 1844 kokoontunut kansallismielinen Ukrainan neuvosto otti tunnuksekseen sinikeltaisen lipun, jonka värit oli johdettu alueen keskiaikaisen ruhtinaskunnan vaakunasta. Vuonna 1990 sama lippu nostettiin ensimmäisenä Ukrainassa samassa Lvovin kaupungissa kaupungintalon salkoon, millä uhmattiin venäläisiä ja kommunistien valtaa. Ukrainalaiset hakivat riippumattomuutta Venäjästä, minkä vuoksi, kansan slaavilaisuudesta huolimatta, heidän lipussaan ei ollut panslavistista väriyhdistelmää.
Presidentti Mihail Gorbatsov ennusti aivan oikein, että jos Ukraina itsenäistyy, Neuvostoliitolla ei ole tulevaisuutta. Kun ukrainalaiset kansanäänestyksessä joulukuussa 1991 hyväksyivät elokuisen itsenäisyysjulistuksen, se oli tärkein yksittäinen tapahtuma, joka johti Neuvostoliiton hajoamiseen.
Ukrainalaiset polveutuvat itäslaavialaisista heimoista, jotka 400- ja 500-luvulla tulivat Karpaattien pohjoispuolelta ja asettuivat Dneprin ja Karpaattien väliselle mustanmullan alueille. 800-luvulla Dneprin varteen syntyi Kiovan Venäjän ruhtinaskunta, joka suurimmillaan ulottui Mustaltamereltä Laatokkaan. Kiova oli tuolloin huomattava kauppakeskus ja Venäjän ortodoksisen kirkon keskuspaikka.

Kiovan Venäjän ruhtinaskunta 1000-luvulla

Kiovan ruhtinaskunta heikkeni 1100-luvulla sisäisten valtataistelujen takia ja vallan painopiste siirtyi Moskovaan. Jälkimmäistä alettiin pitää ”isona Venäjänä” ja Kiovan seutua Vähä-Venäjänä. Isovenäläisestä näkökulmasta vähävenäläiset asuivat reuna-alueella, josta sanasta johtuu  nimi Ukraina, krai (reuna,ääri).
1200-luvulla mongolit valloittivat Ukrainan, mutta heidän otteensa maasta jäi heikoksi. Niinpä Liettuan suurruhtinaskunta valtasi Kiovan 1300-luvulla, ja koko Ukraina joutui 300 vuodeksi Puola-Liettuan  suurvallan alaiseksi. Puolalainen aatelista hallitsi maata, ja ukrainalaiset alistettiin puolalaisten suurtilallisten maaorjiksi. Kasakkapäällikkö Bogdan Hmeltskin johdolla Ukraina nousi vuonna 1648 puolalaista valtaa vastaan.

 Kasakkapäällikkö Bogdan Hmeltski

Kasakat pyysivät Venäjän tsaarin suojelusta. Syttyneen sodan jälkeen vuonna 1667 Dneprin itäpuoliset Ukrainan osat ja Kiova siirrettiin Venäjän alaisuuteen. Sata vuotta myöhemmin Länsi-Ukraina jaettiin Puolan jaossa siten, että Itä-Galitsia, Lvov mukaan luettuna liitettiin Itävaltaan ja loput alueet Venäjän keisarikuntaan.
Voimistunut kansallinen liike korosti 1800-luvun alkupuolella ukrainan kielen asemaa. Runoilija Taras Sevtsenko hohti kulttuuripoliittista salaseuraa Kyrillos- ja Methodos-veljestöä. Venäläisten vastatoimia oli mm. ukrainankielisen kirjallisuuden julkaisukielto vuonna 1876. Ukrainalaisen kansallisen liikkeen keskus siirtyikin Kiovasta Itävallan Galitsiaan Lvoviin.
Kivihiili- ja rautamalmiesiintymien ansiosta Ukrainasta kehittyi 1800-luvun lopulla Venäjän johtavia teollisuusalueita. Vuonna 1861 vapautuneiden maaorjien ja työväestön heikko asema johti vallankumousliikkeiden syntyyn ja kapinointiin. Maan ensimmäinen poliittinen puolue oli vuonna 1900 Harkovassa perustettu Ukrainan vallankumouksellinen puolue, joka vaati riippumatonta Karpaateilta Kaukasukselle ulottuvaa Ukrainaa.
Venäjän vuoden 1917 helmikuun vallankumous vauhditti autonomiavaatimuksia. Kesällä Ukrainan parlamentti eli keskusrada julisti Kiovassa autonomisen Ukrainan tasavallan syntyneeksi. Sitä vastustaneet bolsevikit perustivat vuorostaan joulukuussa Harkovassa Ukrainan neuvostohallituksen. Ajauduttiin sisällissotaan.

Aseistautuneita työläisiä Kiovassa tammikuusssa 1918

Bolsevikkien valtaannousun jälkeen Venäjällä keskusrada julisti tammikuussa 1918 Ukrainan kansantasavallan riippumattomaksi valtioksi. Sille otettiin tunnukseksi 1800-luvun puolivälissä Lvovissa kokoontuneen Ukrainan kansallisneuvoston keltasininen lippu. Sen värit oli johdettu Galitsian keskiaikaisen ruhtinaskunnan vaakunasta, jossa taivaansinisellä kilvellä oli kultainen leijona.
Keskusrada menetti kuitenkin valtansa bolsevikeille, jotka vuorostaan jäivät alakynteen Saksan vallattua Ukrainan keväällä 1918. Suurtilallisten ja saksalaisten tuella kenraali Pavel Skoropadsky julisti itsensä Ukrainan hetmaniksi. Valtion lippu sai nykyisen asunsa, jolloin sininen taivaankantta luonnehtiva kenttä sijoitettiin keltaisen maan tuleentuneita viljavainioita kuvaavan kentän päälle. Saman lipun otti käyttöön myös Länsi-Ukrainan kansantasavalta, joksi Itävallan hajoamisen jälkeen Itä-Galitsia julistautui. Jo lipun valinta osoitti Länsi-Ukrainan halun liittyä muuhun Ukrainaan, mikä toteutuikin vuonna 1919.

Pavel Skoropadsky

Saksan hävittyä ensimmäisessä maailmansodassa myös kenraali Skoropadskyn valta romahti, jolloin bolsevikit saivat uudelleen Kiovan hallintaansa. Nyt oli puolalaisten vuoro hyökätä, ja kenraali Josif Pidulskin johdolla he valtasivat Kiovan . Vuonna 1921 tehdyssä Riian rauhassa Länsi-Ukraina Lvov mukaan luettuna liitettiin Puolaan. Kiovassa valtaan tullut neuvostohallitus vuorostaan solmi yhteistyösopimuksen Neuvosto-Venäjän kanssa.
Ukrainan neuvostotasavalta yhdessä Venäjän, Valko-Venäjän ja Transkaukasian kanssa perusti vuonna 1922 Sosialistisen neuvostotasavaltojen liiton. Sirppi ja vasaratunnuksin varustettu punalippu tuli Ukrainan lipuksi, johon kultaisin kirjaimin sijoitettiin osavaltion nimilyhenne.

Ukrainan Neuvostotasavallan lippu 1919- 1929

 

Ukrainan Neuvostotasavallan lippu 1929- 1937

Ukrainan Neuvostotasavallan lippu 1937- 1949

Kommunistivalta tukahdutti ukrainalaisen nationalismin. Alkoi raju teollistaminen ja maatalous pakkokollektivisoitiin. Itsenäinen talonpojisto tuhottiin järjestelmällisesti 1930-luvun alussa, mikä johti vuosina 1932-33 ankaraan nälänhätään. Ukrainassa, entisessä Venäjän vilja-aitassa arvioidaan 6 miljoonan ihmisen kuolleen nälkään ja pakkovaltaan.
Uudemman kerran ankara tuho iski Ukrainaan toisessa maailmansodassa kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon vuonna 1941. Sitä ennen vuonna 1939 siihen oli liitetty Puolan jaon sinetöineessä Molotovin-Ribbentrobin sopimuksessa Länsi-Ukraina. Mittavat sotatoimet hävittivät Ukrainaa, ja mittavissa sotatoimissa arviolta 5 miljoonaa ihmistä menehtyi. Lohtua ei tuonut sodan aikana liehunut sinikeltainen lippu.
Sodan loputtua Ukrainasta tuli Valko-Venäjän kanssa YK:n perustajajäsen, vaikka ne olivat vain Neuvostoliiton osavaltioita. Kansainvälinen edustaminen edellytti itsenäisesti erottuvaa lippua. Ukrainalle hyväksyttiinkin vuonna 1949 ensimmäisenä Neuvostoliiton tasavalloista oma lippu. Siinä neuvostolipun alalaitaan sijoitettiin leveä vaaleansininen tyviö. Sen tulkittiin virallisesti symboloivan ukrainalaisten ja venäläisten ikivanhaa ystävyyttä, olihan vaaleansininen ollut aikoinaan kasakkapäällikkö Hmelnitskin lipun väri, kun hän noustuaan Puolan valtaa vastaan liittoutui venäläisten kanssa. Samaa 300 vuotta vanhaa ystävyyttä halusi NKP:n pääsihteeri Nikita Hrutsev juhlistaa, kun Krimin niemimaa vuonna 1954 siirrettiin Venäjän alaisuudesta Ukrainan autonomiseksi alueeksi.

Ukrainan Neuvostotasavallan lippu 1949 - 1991

Vuonna 1989 Ukrainaan perustettiin Neuvostoliitossa omaksuttua perestroikaa tukeva kansanrintama Ruh, joka menestyi seuraavana vuonna pidetyissä paikallisvaaleissa. Tsernobylin ydinvoimaonnettomuus vuonna 1986 lähellä Kiovaa oli voimistanut vaatimuksia saada suurempi kontrolli oman maan asioihin. Onnettomuus oli saastuttanut  40 000 neliökilometrin maa-alueen. 3 miljoonaa ihmistä on joutunut erityistarkkailuun, näistä 120 000:n piti muuttaa kotiseudultaan.
Ruh- kansanrintaman kannattajat erityisesti maan länsiosissa ottivat vanhan sinikeltaisen lipun tunnuksekseen. Kun se ensimmäisen kerran oli virallisesti esillä Lvovin kaupungintalossa vuonna 1990, monet venäläiset ja kommunistit protestoivat.
Elokuussa 1991 Ukrainan korkeimman neuvoston istuntosaliin tuotiin suuri sinikeltainen lippu, jolla yksi vanhoillisten vallankaappausyritystä Moskovassa torjunut panssarivaunu oli verhoiltu. Lippu symbolisoi ukrainalaisten uudistustahtoa ja kansallisia pyrkimyksiä, ja se hyväksyttiin itsenäisen Ukrainan viralliseksi tunnukseksi vuonna 1992. Presidentiksi valittiin kansallismieliseksi kääntynyt entinen kommunistijohtaja Leondid Kravtsuk.

 

Ukrainan kartta

(*kartassa on vielä mukana Venäjään laittomasti liitetty Krim) 

Artikkelin lähteet: Valtiot ja liput/Kimmo Kiljunen, Wikipedia
Kuvat: Internet