Sivujen suojelija

Sivujen suojelija

lauantai 26. tammikuuta 2013

VENÄJÄLLÄ ON 15 MILJOONAKAUPUNKIA

Venäläisistä jo neljännes asuu miljoonakaupungeissa. niiden asukasluvun arvioidaan jatkavan kasvuaan ja parin uuden kaupungin nousevan lähivuosina miljoonakerhoon

Voronezista tuli maan 15. miljoonakaupunki joulukuussa. Venäjällä isot kaupungit kasvavat ja niiden asukkaat vaurastuvat.


Voronez tuhoutui toisessa maailmansodassa lähes täysin. Se rakennettiin sodan jälkeen uudelleen, ja siksi se näyttää yhä stalinistiselta kaupungilta. Kadut ovat leveitä ja keskustan talot diktaattori Josif Stalinia miellyttänyttä neuvostoempireä kolossaalipylväineen.

Riippuvuus neuvostoaikana rakennetuista teollisuudesta pudotti Voronezin polvilleen, kun Neuvostoliitto romahti 1991.
Tehottomien tehtaiden markkinat katosivat, työttömyys kasvoi räjähdysmäisesti ja kaupunki sai sitä yhä leimaavan maineen harmaana, nuhjuisena ja vähän epätoivoisena paikkana. Nyt kaupunki elää uutta nousukauttaan tärkeänä logistisena keskuksena Moskovan ja Mustanmeren satamien puolivälissä.

Venäjän muiden miljoonakaupunkien tapaan Voronezissa eletään koko ajan keskiluokkaisemmin. Venäjästä on pian tulossa Euroopan suurin kuluttajamarkkina, mitä ei voilla tälläkään huomaamatta Monilla perheillä on kaksi autoa. Lomille lennetään Turkkiin, Egyptiin, Thaimaahan tai Länsi-Eurooppaan. Voronezin Grad-ostoskeskuksessa on muun muassa H&M:n, Gantin ja Lushin liikkeet. 


Väestön kasvaminen nimenomaan suurkaupungeissa on merkki siitä, että elinolot tällaisissa kaupungeissa ovat paremmat kuin muualla. Se tarkoittaa parempia palkkoja Venäläisten tulotaso on noussut vuosikymmenessä 16-kertaiseksi, mikä näkyy selvimmin juuri isoissa kaupungeissa.

Venäjän asukasluku näyttää vakiintuneen noin 143 miljoonaan ja syntyvien määrä on pitkästä aikaan niukasti ylittämässä kuolleiden määrän.
Venäläisistä noin 75 prosenttia asuu kaupungeissa ja osuus on pysynyt samana jo vuosia. Mutta kaupungeissa asuvat keskittyvät koko ajan isompiin kaupunkeihin.
Venäjä sai vuonna 2012 kaksi uutta miljoonakaupunkia.
Elintaso on isoissa kaupungeissa korkeampi, mikä näkyy myös korkeampana elinajanodotteena. Resurssien keskittyminen kasvaviin suurkaupunkeihin on myös ongelma, sillä myös resurssit keskittyvät kasvaviin suurkaupunkeihin. Ero niiden ja muun maan välillä on jo valtava.

Miljoonakaupungiksi nousu on hyvä asia. Hallitus aloitti pari vuotta sitten suurten kaupunkien kehittämisohjelman, jossa sisäänpääsyehtona on kaupungin koko. Ohjelmaan päässyt kaupunki saa kehitykseen selvästi enemmän rahaa verrattuna muiden kaupunkien avustusmääriin. Miljoonakaupungiksi nouseminen tekee myös hyvää kaupungin imagolle ja kaupunkilaisten identiteetille.


Venäjän suurimpien kaupunkien asukasluvut
    1. Moskova 11 612  943
    2. Pietari 5 000 000
    3. Novosibirsk 1 500 000
    4. Jekaterinburg 1 377 738
    5. Nizni Novgorod 1 254 592
    6. Samara 1 169 184
    7. Kazan 1 161 308
    8. Oms 1 156 583
    9. Tseljabinsk 1 143 458
    10. Donin Rostov 1 096 448
    11. Ufa 1 072 291
    12. Volgorad 1 018 739
    13. Perm 1 000 672
    14. Krasnojarsk 1 000 000
    15. Voronez 1 000 000





(Blogissa käytetty lehtiartikkelia: HS 20.1.2013; Kuvat: I.Miettinen ja Internet; Video: Youtube)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti