Tapaninpäivänä 2004 monen maailma mullistui. Intian valtameressä tapahtunut maanjäristys nostatti sarjan jättiläisaaltoja. Ne saivat aikaan hävitystä rannoilla.
Sunnuntai 26.12.2004
7:59 Maanjäristys, jonka voimakkuus oli 9 Richterin asteikolla . Liikutti merenpohjaa Sumatran luoteisrannikolla. Talot tärisivät esimerkiksi 1260 km:n päässä episentrumista sijaitsevassa Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa.
8:15 Jopa 30 metriä korkeat hyökyaallot saavuttivat Sumatran ja tuhosivat rannikon asutuskeskuksia. Pian sen jälkeen tsunami ehti Bengalinlahden eteläosaan, jossa sijaitsee Intialle kuuluva Nikobaarien ja Andamaanien saaristo.
9:30 Tsunami yllätti Etelä-Intian, Sri Lankan ja Thaimaa rannikoilla asuvat ja lomailevat ihmiset. Sen takia kuoli eniten ihmisiä Indonesian ohella Sri Lankassa.
11:00 Seuraavana tulivat Malediivit. Tsunami jatkoi matkaansa kohti Afrikan itärannikkoa. Sen vaikutuspiiriin kuului vielä Etelä-Afrikan kaakkoisosassa sijaitseva Port Elizabeth. Sinne vyöryi puolessa vuorokaudessa 8000 kilometriä matkannut aalto, jonka korkeus oli yhä kolmisen metriä.
Seuraavat päivät ja viikot
Maanantai 27.joulukuuta
Pelastustyöt saatiin käyntiin. YK alkoi toimittaa hätäapua. Ensimmäisten arvioiden mukaan kuolonuhrien määrä saattoi nousta jopa 27 000:een.
Tiistai 28.joulukuuta
Uutistoimisto AFP ilmoitti iltapäivällä, että yli 55 000 ihmisen pelättiin saaneen surmansa.
Keskiviikko 29.joulukuuta
Arvio kuolleiden määrästä synkkeni 77 000:een. Tuhoalueilla etsittiin kuumeisesti ruumiita, jotta ne eivät ehtisi mädäntyä, saastuttaa vettä ja kasvattaa kulkutautien vaaraa.
Torstai 30.joulukuuta
Aamulla ilmoitettiin, että kuolleita oli 82 847. Saman päivän iltana luku oli kuitenkin selvästi suurempi: 114 000. YK:n pääsihteeri Kofi Annan kuvasi luonnonmullistusta maailmanlaajuiseksi katastrofiksi, jollaista ei ole ennen nähty.Perjantai 31.joulukuuta
Arvio kuolonuhrien määrästä oli hilattu jo 124 000:een. Masentavat uutiset hillitsivät uudenvuodenjuhlintaa, ja monissa maissa pidettiin hiljainen hetki vainajien muistoksi.Lauantai 1.tammikuuta 2005
Kansainvälisen avustustyön piiriin pääsivät vihdoin myös eristyksiin joutuneet tuhoalueet, kuten tsunamista pahiten kärsinyt Banda Aceh Sumatran pohjoisosassa. YK arvioi tässä vaiheessa kuolleiden määräksi vähintään 150 000.
Keskiviikko 5. tammikuuta 2005
YK tiedotti, että jopa 1,3 miljoonaa ihmistä oli jäänyt kodittomaksi Indonesiassa ja Sri Lankassa , joissa tsunami aiheutti kaikkein suurinta tuhoa.
Keskiviikko 19. tammikuuta 2005
Käsitys kuolleiden määrästä tarkentui vähin erin. Lopulliseksi luvuiksi tuli 250 000.
Kaakkois-Aasian Tsunami
- Intian valtameren merenalainen maanjäristys tapahtui 26.12.2004.
- Se oli voimakkuudeltaan 9,0 magnitudia, joka on vahvin järistys sitten 1964 .
- Järistys aiheutti valtavia hyökyaaltoja, tsunameja, jotka tuhosivat suuria alueita Kaakkois-Aasian rannikolta.
- Eniten kärsineitä maita olivat Indonesia, Sri Lanka, Intia ja Thaimaan.
- Tsunamissa kuoli yli 250 000 ihmistä. Heistä 179 oli suomalaista, 543 ruotsalaista, 539 saksalaista.
- Hallitusten välisen valtamerikomission ylläpitämä tsunamivaroitusjärjestelmä laajeni vuoden 2004 jälkeen.
- 2004 käytössä oli vain kuusi Tyynen valtameren pohjaan kiinnitetty mittauslaitetta, nyt niitä on jo yli 50.
- Blogitekstin lähteet: Tieteen Kuvalehti 18/2014, Apu 52/2014
- Kuvat: Internet; Video: Youtube
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti