Sivujen suojelija

Sivujen suojelija

torstai 6. kesäkuuta 2019

NORMANDIAN MAIHINNOUSU 1944

Historian suurin maihinnousu yllätti natsi-Saksan 75 vuotta sitten

6.6.1944 noin 156 000 liittoutuneiden sotilasta nousi maihin rannikkokaistaleella Pohjois-Ranskassa. Normandia on edelleen sotahistorian suurin maihinnousu. Toisen maailmansodan kulun kääntänyt maihinnousu oli tarkkaan harkittu operaatio, jossa muun muassa sääolosuhteilla oli suuri merkitys.






Kun rampit laskettiin, saksalaiset konekivääriampujat keskittivät tulituksensa aukkoon. Liiankin monessa tapauksessa vene oli takertunut hiekkasärkkään jonkin matkan päästä rannasta, kirjoittaa historioitsija Antony Beevor teoksessaan Normandia 1944.
Edessä olevan rantakaistaleen ylittäminen näytti mahdottomalta. Ajatus juoksemisesta matalassa vedessä kantaen painavia varusteita vaatteet läpimärkinä vaikutti pahalta unelta, jossa raajat tuntuvat lyijynraskailta ja puutuneilta, Beevor jatkaa.
Hän kuvailee amerikkalaisten joukkojen maihinnousua koodinimellä Omaha tunnetulle rantakaistaleelle Normandiassa aamunkoitteessa 6. kesäkuuta 1944.



Video: Liittoutuneiden joukkoja nousemassa maihin Normandiassa.


Liittoutuneiden joukot suorittivat maihinnousun Ranskan rannikolla Normandiassa 6.6.1944. Runsaista tappioista huolimatta liittouneet saivat riittävän tukevan jalansijan ja pääsivät etenemään lopulta aina Berliiniin saakka.
Normandian maihinnousua pidetään sotahistorian suurimpana maihinnousuna. Kyseessä oli operaatio, jonka suunnittelu oli aloitettu jo vuosia ennen varsinaista maihinnousua. Maihinnousua pohjustettiin kuukausia aikaisemmin syöttämällä saksalaisille virheellisiä tietoja maihinnousun ajasta ja paikasta. Esimerkiksi Fortitude-ohjelman avulla saksalaisille uskoteltiin, että maihinnousu tapahtuisi Pas-de-Calais'ssa, noin 250 kilometriä Normandiasta koilliseen.




Normandia ennen maihinnousua
  

Sää sekoitti sotasuunnitelmat

Normandian maihinnousu oli tarkkaan suunniteltu. Alkuperäisen suunnitelman mukaan maihinnousu, niin sanottu D-Day, olisi tapahtunut vuoden 1944 vapunpäivänä. Maihinnousua kuitenkin lykättiin, koska meteorologit eivät olleet yksimielisiä päivän sääennusteesta. Lisäksi lykkäys tarjosi mahdollisuuden keskittää lisää joukkoja ja tarvikkeita maihinnousua varten.
Maihinnousun arkkitehdeilla oli mielessään täsmälliset säävaatimukset. Onnistunut maihinnousu vaati täysikuun, sopivan vuoroveden ja oikean kellonajan. Näiden vaatimusten vuoksi vain muutama päivä kuukaudessa oli maihinnousun kannalta kelvollisia.
Uutta yritystä suunniteltiin kesäkuun 5. päivälle, mutta jälleen kerran huono sää esti suunnitelmat. Lopulta sääolot näyttivät suotuisilta ja maihinnousu päätettiin aloittaa 6. päivänä – muussa tapauksessa maihinnousua olisi pitänyt lykätä pari viikkoa ja siltikään olosuhteet eivät olisi olleet ihanteelliset.



Video: Laskuvarjojoukkoja laskeutumassa Normandiaan.


Normandian maihinnousussa laivoilla saapuineiden joukkojen ohella käytettiin maahanlaskujoukkoja.

Saksa johdettiin sivuraiteille tekaistuilla tiedustelutiedoilla

Puoli seitsemän aikaan aamulla noin 156 000 liittoutuneiden sotilasta rantautui Normandian rannoille. Amerikkalaisista, briteistä ja kanadalaisista sotilaista koostuvat joukot nousivat maihin viidestä kohtaa.
Saksalaiset oli johdettu harhaan virheellisillä tiedustelutiedoilla. Tästä huolimatta saksalaisten vastarinta oli kovaa. Esimerkiksi amerikkalaisten maihinnousu niin sanotulla Omaha Beachin rantakaistaleella ei ollut itsestäänselvyys.
Maihinnousun tukena olivat liittoutuneiden ilmavoimat. Reilut 11 000 lentokonetta osallistui sotatoimiin.




Normandia 6. kesäkuuta 1944 illalla
  

Yli 400 000 uhria

Arviot maihinnousun uhreista vaihtelevat. Yleisesti arvioidaan, että noin 7 500 liittoutuneiden sotilasta haavoittui ja noin 2 500 sotilasta kuoli maihinnousun ensimmäisenä päivänä. Tuoreet amerikkalaisen National D-Day Memorial Foundationin tutkimukset kuitenkin nostavat liittoutuneiden miestappiot 4 400 sotilaaseen. On mahdollista, että kuolleiden sotilaiden määrä nousee vielä tulevaisuudessa.
Saksan joukkojen tappioista Normandian maihinnousussa ei ole tarkkaa tietoa. Arvioiden mukaan loukkaantuneita tai kuolleita olisi 4 000–9 000.
Liki kolme kuukautta kestäneissä Normandian taisteluissa kuoli, haavoittui tai katosi yli 425 000 liittoutuneiden ja Saksan sotilasta. Taisteluissa kuolleiden saksalaissotilaiden määrä on hyvinkin karkea arvio. Lisäksi liittoutuneet vangitsivat noin 200 000 Saksan sotilasta.




Ensimmäisen päivän loukkaantuneet tai kuolleet

OPERATION OVERLORD (Operaatio Valtaherra)

NORMANDIA 1944 - by Antony Beevor
Maihinnoususta on kirjoitettu paljon kirjoja. Tässä on yksi jonka itsekin olen lukenut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti