Sivujen suojelija

Sivujen suojelija

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

SUOMI ON RINGETEN MAAILMANMESTARI 2017


Suomi on voittanut ringeten maailmanmestaruuden. Suomi voitti varhain sunnuntaiaamuna Suomen aikaa emäntämaa Kanadan toisessa finaalissa lukemin 11–5. Ensimmäinen finaali oli päättynyt Suomen 7–4-voittoon.

Suomen sankarittarena oli erityisesti Lapinlahden Luistin-89:n Anne Pohjola, joka ryöpytti Kanadaa viidellä maalillaan. Suomen maalit olivat muutenkin vahvasti savolaispainotteisia sillä LL-89:n Tiia Halme iski kaksi maalia ja Marjukka Virtakin viimeisteli yhden osuman. Lisäksi Virta saalisti neljä maalisyöttöä.

– Anne Pohjola osoitti tänään, miksi hän on yksi maailman parhaista ringeten pelaajista – ellei paras. Hän teki uskomattoman hienoja maaleja. Kapteeni Virta oli jälleen kerran se ringeten Mark Messier, joka loi uskoa joukkueeseen ja näytti omalla esimerkillään, mihin suuntaan pitää mennä. On hienoa työskennellä tällaisten urheilijoiden kanssa, Suomen päävalmentaja Timo Himberg myhäili Suomen ringetteliiton verkkosivuilla.

– Täytyy sanoa, että ne Annen suoritukset olivat aivan jäätäviä. Jos tekee ratkaisevassa MM-finaalissa viisi maalia, pakko sitä on hehkuttaa. Koko joukkue pelasi aivan loistavasti. Kapteenina en voisi olla ylpeämpi joukkueesta, Marjukka Virta tunnelmoi.

Maailmanmestaruus oli Suomelle toinen perättäinen ja kaikkiaan jo kahdeksas.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti