Sivujen suojelija

Sivujen suojelija

lauantai 19. lokakuuta 2013

Mega-asteroidi voi törmätä Maahan 2032

Perskuta rallaa.....Universumi uhkaa eläkepäivieni rauhaa...sikäli mikä olen jo tuolloin eläkkeellä.

Aina tulee uusia uhkakuvia. Helsingin samomissa uhkailtiin taas uudella megakokoisella kiven iskulla Tellukseen.

 
Ukrainalaiset tähtitieteilijät ovat löytäneet valtavan asteroidin, joka voi törmätä Maahan vuonna 2032. 
 
Taiteilijan näkemys asteroidista lähestymässä Maata.

Jos asteroidi törmäisi Maahan, isku vastaisi voimakkuudeltaan 150 000:tta Hiroshiman atomipommia, kirjoittaa The Independent -lehti.

Asteroidin olemassaolon ovat lehden mukaan vahvistaneet useat ryhmät ainakin 27 observatoriossa eri puolilla maailmaa. Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto Nasa on joutunut tekemään riskiarvion törmäyksen varalta Near Earth Object -ohjelmaansa.
400 metriä leveä asteroidi kantaa nimeä 2013 TV135.

Mahdollisuus törmäykseen on yksi 63 000:sta – kuitenkin niin suuri, että asteroidi on lisätty mukaan Torinon asteikolle. Asteikolla mitataan asteroidien Maalle aiheuttamaa vaaraa.
Gennady Borisov Krimin astrofysiikan laitokselta kertoo, että heti ensimmäisissä havainnoissa asteroidista huomattiin, että se liikkuu nopeasti ja on melko lähellä.
Tarkka laskettu aika törmäykselle on 26. elokuuta vuonna 2032. Tähtitieteilijät joutuvat kuitenkin luultavasti tarkentamaan sekä iskun ajankohtaa että sen voimakkuutta myöhemmin.

3 kommenttia:

  1. Avaruusroinaa sataa joka päivä Tellukseen, vaikka emme sitä tiedä/ huomaa.

    Ensin tullenee se kauhia tuomiopäivän asteroidi APOPHIS.

    Mutta eipä hätää telluslaiset - meitziboi puhaltaa pilvenreunalta sen ohi Maan.

    VastaaPoista
  2. Onko tuo 400 metriä virhe, koska jos se vaara on nii iso nii eikö sen pitäisi olla 400 kilometriä ? Oisko ?

    VastaaPoista
  3. tarkistin asiaa vielä muilta sivuilta...kyllä se on vain noin 400-450 m

    VastaaPoista