Sivujen suojelija

Sivujen suojelija

lauantai 17. elokuuta 2013

Gösta Sundqvistin kuolemasta kymmenen vuotta


Gösta Erik Sundqvist (17. toukokuuta 1957 Espoo – 16. elokuuta 2003 Helsinki)
oli suomalainen muusikko, radiokoomikko ja tuottaja. Hän toimi Leevi and the Leavings -yhtyeen laulajana sen perustamisesta lähtien. Sundqvist myös sävelsi, sanoitti ja sovitti itse kaikki yhtyeen kappaleet.
Sundqvist sai vuonna 1996 arvostetun Juha Vainio -sanoittajapalkinnon, jota hän ei kuitenkaan saapunut noutamaan. Sundqvist vältteli julkisuutta, eikä Leevi and the Leavings konsertoinut kertaakaan. Yhtyeen menestyksen takana olivat pitkälti Gösta Sundqvistin kirjoittamat kappaleet. Sundqvist käsitteli niissä alkoholismia, syrjäytyneisyyttä, ihmissuhteita, luonnonsuojelua ja yhteiskunnallisia asioita, usein humoristisesti ja ironisesti.
Leevi and the Leavingsin ohella Sundqvist teki myös elinaikanansa kaikki kappaleet Aarne Tenkaselle, useilla eri salanimillä. Sundqvist teki myös Yleisradiolle useita radio-ohjelmasarjoja, joita ovat muun muassa Tietokoneenkorjauskurssi, Belgialaisia kirjauutuuksia, Teinitalo ja tunnetuimpana Koe-eläinpuisto.

 
Tikapuut taivaaseen

Pohjois-Karjala

 
Tästä se alkoi!
 
Gösta Sundqvist ja Leevi and the Leavings -yhtye
Suomen Euroviisu-alkukarsinnassa 1981
 

 Göstan hauta
Kellonummen hautausmaa, Espoo          
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti