Sivujen suojelija

Sivujen suojelija

lauantai 30. maaliskuuta 2013

STALININ KUOLEMASTA 60 VUOTTA

Yksi historian suurimmista hahmoista, Josif Stalin alias Josif Dzhugasvili, kuoli maaliskuussa 60 vuotta sitten. Stalin menehtyi aivoverenvuotoon 5. maaliskuuta kello 21.50.

Josif Stalinin ruumis laitettiin julkisesti esille Moskovassa neljäksi päiväksi maaliskuussa 1953.

Tällä Neuvostoliiton johtajalla oli monta lempi- ja salanimeä: Isä Aurinkoinen, Joe-setä, Koba jne.
Harva on onnistunut huiputtamaan historiaa yhtä täydellisesti kuin Josif Vissarionovits Dzhugasvili.
Liki kolmenkymmenen vuoden ajan jättiläismäinen valtio heräsi Stalinin nimi huulillaan.

Josif Stalinin valtakaudella tavalliset ihmiset menettivät henkensä. On arvioitu, että näitä uhreja olisi 20 miljoonaa. Toisaalta hän on vieläkin osalle venäläisistä vahva ja kunnioitettu johtaja. Mies joka teollisti Neuvostoliiton ja johti valtion voittoon Natsi-Saksasta Suuressa isänmaalisessa sodassa (Великая Отечественная война).

Josif Stalin (Josif Vissarionovitš Džugašvili)
Иосиф Сталин   (Иосиф Виссарио́нович Джугашви́ли)
18. joulukuuta 1878 Gori, Tbilisin kuvernementti, Venäjän keisarikunta 
– 5. maaliskuuta 1953 Moskova, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto)

Ohessa pieni historiallinen katsaus Stalinin ajalta.


STALININ VUODET

Varhaiset vuodet 

Stalin vuonna 1910
1878
Josif Dzhugasvili syntyy 18.joulukuuta Gorin kaupungissa Gruusiassa, nykyisessä Georgiassa. Hänen isänsä Besarion (Beso) on suutari, äiti Jekaterina (Keke) työskentelee myöhemmin ompelijana. Isä muuttaa liikkeensä kaaduttua Tbilisiin tehdastyöläiseksi.
  
1894
Muuttaa Tbilisiin opiskellakseen papiksi. Opinnot jäävät kesken vuonna 1899 ja Josif kiinostuu vasemmistolaisista maanalaisista liikkeistä.

1901
Toimii Tbilisissä ja Bakussa Venjän maanalaisen sosiaalidemokraattisen puolueen tehtävissä.

1902
Stalinin ensimmäinen vangitseminen ja karkotus Siperiaan

1903
Puoluehajaannus sosiaalidemokraateissa, Josi valitsee Leninin bolsevikit.

1904
Ensimmäinen pako Siperiasta.

1905
Komentaa bolsevikkien sotilasyksikköä Gruusiassa Venäjän ensimmisen vallankumouksen aikana. Tapaa Leninin Tampereella.

1906
Naimisiin Jekaterina (Kato) Svanidzen kanssa. Höyrylaiva Tsgrevits Giorgin kaappaus Mustallamerellä.

1907
Ensimmäinen poika Jakov syntyy. Osallistuu puoluekokoukseen Lontoossa. Tbilisin suuri raharyöstö. Jekaterina kuolee todennäköisesti lavantautiin tai pilkkukuumeeseen.

1908
Vangitaan ja tuomitaan karkotukseen Pohjois-Venäjälle.

1909
Toinen pako.

1910
Vangitaan taas. karkotukseen Pohjois-Venäjälle.

1911
Avioton poika Konstantin. Pakenee karkoituksesta.

1912
Siirtyy Pietariin. Vangitaan ja lähetetään Siperiaan, josta pakenee saman tien. Matkustaa tapaamaan Leniniä Krakovaan ja sieltä Wieniin kirjoittamaan Marxismia ja kansalliskysymystä. Alkaa näihin aikoihin käyttää nimeä Stalin.

1913
Vangitaan ja lähetetään Siperiaan. Aloittaa karkotuksessa suhteen nuoren Lidija Pereprygian kanssa. Kaksi lasta, joista Aleksandr jaa henkiin. Hänestä tulee myöhemmin postinkantaja.

1917
Helmikuun vallankumous. Palaa karkotuksesta. Osallistuu lokakuun vallankumoukseen.
Ensin katuu tsaari, sitten bolsevikit ottavat vallan väliaikaiselta hallitukselta.

 1921
Lenin ottaa käyttöön uuden talouspolitiikan (NEP), joka sallii osittaisen markkinoiden paluun sotakommunismin jälkeen.

1924
Lenin Kuolee


Vallan vuodet

Neuvostovaltion valtias työskentelee.


1925
Trotski syrjäytetään sotakomissaarinpaikalta. Stalinin asema vahvistuu

1928
Trotski karkotetaan Alma-Ataan. Ensimmäinen viisi-vuotissuunnitelma, teollistaminen alkaa. Maaseudulla kollektivisointi, joka johtaa varakkaampien talonpoikien, kulakkien, karkotuksiin. Sekasorto johtaa nälänhätään.

1929
Trotski karkotetaan Neuvostoliitosta.

1933
Hitler nousee valtoaan Saksassa, josta tulee Neuvostoliiton vihollinen.

1934
Leningradin puoluejohtaja Sergei Kirov murhataan. Kehitys kohti suuria puhdistuksia alkaa. 1930-luvun puolivälissä elintaso kohoaa Neuvostoliitossa. Suuria rakennustöitä, joista osa toteutetaan vankityövoimalla. kulttuurissa siirrytään sosialistiseen realismiin.

 1936-1938
Suuret puhdistukset. Terrori keskittyy kommunistisen puolueen jäseniin ja etnisiin ryhmiin, mm. suomalaisiin, saksalaisiin ja puolalaisiin. Suuri osa upseeristosta surmataan. Espanjan sisällissodassa Neuvostoliitto tukee tasavaltalaisia.

1939-40
Neuvostojoukot ottavat menestyksekkäästi yhteen Japanin kanssa Mantsuriassa. Maailmansota alkaa. Molotov-Ribbentropin sopimus Saksan ja Neuvostoliiton välillä. Neuvostojoukot miehittävät itäisen Puolan. Suomen talvisota. Neuvostoliitto miehittää Baltian maat. Stalin murhauttaa Trotskin meksikossa.

1941
Saksa liittolaisineen hyökkää Neuvostoliittoon. Eteneminen pysäytetään vaivoin suurtaistelussa Moskovan edustalla. Leningradin piiritys alkaa  Yhdysvallat mukaan sotaan

1942.
Saksalasiset yhä niskan päällä. Stalingradin taistelu alkaa.

1943
Stalingradin taistelu päättyy Neuvostoliiton voittoon. Kurskin suuri panssaritaistelu. Saksalaisten vetäytyminen alkaa. Teheranin konferenssissa Stalin, Churchill ja Roosevelt sopivat sotastrategiasta.

1944
Neuvostojoukot vapauttavat Leningradin. Suomi irtautuu sodasta. Puna-armeija Puolassa. Normandian maihinnousu.

1945
Jaltan konferenssissa päätetään Euroopan jaosta sodanjälkeen. Neuvostoliitto valtaa Berliinin, Saksa antautuu. Roosevelt kuolee, Stalin tapaa Trumanin ja Churchillin Potsdamissa. Neuvostoliitto julistaa sodan Japanille. Yhdysvallat pudottaa atomipommit ja Japani antautuu.

1947-47
Kylmä sota Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä alkaa, kun Neuvostoliiton miehittämät Itä-Euroopan maat muuttuvat kommunistisiksi. Neuvostoliitossa kansalaiset kärsivät nälänhädästä.

1949
”Leningradin juttu”, uusi puhdistusten aalto. Vallankumous Kiinassa. Neuvostoliiton ensimmäinen ydinpommi.

1950 Korean sota. Neuvostoliitto tukee Kiinaa ja Pohjois-Koreaa Yhdysvaltoja vastaan.

1952”Lääkärien salaliitto”, Stalin suunnittelee uutta puhdistusta, mahdollisena kohteena juutalaiset. hanke jää kesken.

1953
Stalin kuolee 5.maaliskuuta.


Neuvostoliiton kaksi suurta 1920 -luvulla.
Lenin ja Stalin.


 Stalinin puhe 7.marraskuuta 1941


(Tekstissä käytetyt lähteet: Stalin/Edvard Radzinski, Stalin-60 vuotta/Iltasanomat(historialiite); Kuvat:Internet; Video:Youtube)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti