Tähän blogiin kirjoitan näkemyksiäni tai muilta omaksumiani ajatuksia. Asiat joista kirjoitan voivat liittyä aina ammattikirjallisuudesta ödeeman hoitoon. Luvassa on siis asiallista ja vähemmän asiallista tarinaa?? Sotahistoriaan,-teknologiaan ja muuhun aiheeseen liittyvään olen aukaissut toisen blogin, kuten myös urheilua ja vedonlyöntiä varten omansa. Ne löytyvät linkkiluettelosta oikealta. Eikä siinä vielä kaikki: huumorille on oma sivustonsa!
Sivujen suojelija
perjantai 4. toukokuuta 2018
KYS
Taas pitää henkilökohtaisesti kiittää monien parjaamaa julkista terveydenhuoltoa. Viime sunnuntaina 29.4. menin Lapinlahden terveyskeskukseen välilihan seudulla olevan tulehduksen ja aika syvällä olevan paiseen takia. Aika oli päivystykseen klo 10:20, ja heti pääsin sisällä. Päivystävä lääkäri ei tilanteen todettuaan kauan arponut vaan kirjoitteli heti lähetteen KYS:lle Kuopioon.
Minulle tilattiin Kela-taksi valmiiksi, ja KYS:llä olin jo 11:45. Heti miten ilmoittautumisen jälkeen pääsinkin jo verikokeeseen ja hetken päästä lääkärille.
Sitten tulikin se pakollinen odotus joka kesti noin 2 ja puoli tuntia ennen kuin tutkittiin vielä ultraäänellä. Loppu olikin nopeaa toimintaa ja minut oli leikattu sekä siirretty heräämöstä osastolle jo klo 19:00 mennessä.
Maanantain aamupäivän vielä köllöttelin osastolla. Täytyy sanoa, että minusta pidettiin hyvää huolta ja palvelu pelasi. Ruokavaliopyynnöistä alkaen huolehdittiin ja tunsin olevani hyvässä hoidossa.
Maanantaina minut kotiutettiin Kela-taksilla, joka ajeli asunnolleni apteekin kautta. Sieltä kasasin mukaan antibiootit ja särkylääkkeet. Kallista ei tämä taksikyyti ole, vaan kustansi vain omavastuuosuuden eli 25 euroa per sivunsa. Nyt on sitten aika toipua ja hoidella haavaa.
Suuri kiitos KYS:n henkilökunnalle ja tietenkin myös muille osallisilla. Asiat näkyvät hoituvan ainakin vielä kuten hyvinvointivaltiossa täytyykin tapahtua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti