VOI TEITÄ POIKIA.......!
Tähän blogiin kirjoitan näkemyksiäni tai muilta omaksumiani ajatuksia. Asiat joista kirjoitan voivat liittyä aina ammattikirjallisuudesta ödeeman hoitoon. Luvassa on siis asiallista ja vähemmän asiallista tarinaa?? Sotahistoriaan,-teknologiaan ja muuhun aiheeseen liittyvään olen aukaissut toisen blogin, kuten myös urheilua ja vedonlyöntiä varten omansa. Ne löytyvät linkkiluettelosta oikealta. Eikä siinä vielä kaikki: huumorille on oma sivustonsa!
Sivujen suojelija
maanantai 30. huhtikuuta 2012
torstai 5. huhtikuuta 2012
Kieltolaki päättyi 80 vuotta sitten
Kieltolain päättymisestä on tänään kulunut 80 vuotta. Kieltolain päättymiselle ja samalla siis Alkon toiminnan käynnistymiselle on olemassa melko hyvä muistisääntö. Kun päivämäärän, vuoden ja kellonajan laittaa pötköön, mudostuu helposti muistettava luku 543210.
Kesäkuussa 1919 voimaan astunut kieltolaki oli kuivattanut Suomea siis pitkälle toistakymmentä vuotta. Laki koski juomia, jotka sisälsivät enemmän kuin kaksi tilavuusprosenttia alkoholia.
Loppuvuodesta 1931 pidetyssä kansanäänestyksessä murskaavasti yli 70 prosenttia äänestäneistä kannatti lain kumoamista.
NYT ON SIIS JUHLAPÄIVÄ!
Kaikki joukolla viinakauppaan, ja pääsiäinen voi alkaa perinteisin menoin! Aamulla on sitten hyvä muistella Jeesuksen kärsimyksiä karmean krapulan kourissa. Pyhien kunniaksi tätä voi toistella useampina päivinä. Voi sitten vaikka vertailla, minä aamuna oli paras jysis tai darra!?
JUODAAN VIINAA!
keskiviikko 28. maaliskuuta 2012
To Protect and Serve
SATTUUHAN SITÄ POLIISILLEKIN....!
- Perkele...Tämä oli jo kolmas maija tänä vuonna minkä konstaapeli Reinikainen on mällännyt paskaks!!
-Mitä helvettiä sen kanssa tekisi???
- Hei ... mullapa ois idea!
- Perkeleen ... Perkele .....KOSTO ELÄÄ!!
Tässä ei siis ollutkaan kyse budjettileikkauksista....!
POLIISI...TUO YHTEISKUNNAN VEKKULI TUKIPYLVÄS!
Leo Jokela - Nainen, Poliisi ja Taksi
lauantai 24. maaliskuuta 2012
keskiviikko 29. helmikuuta 2012
VENÄJÄLLÄ KUOHUU
Äskettäin Moskovan ja Pietarin kaduilla osoitti mieltään 100 000 venäläistä, suurin osa pääministeri Vladimir Putinia vastaan. Presidentinvaalit pidetään 4.maaliskuuta.
Venäjän kuuluisimmaksi poliittiseksi bloggaajaksi noussut Aleksei Navalnyi sanoo, että uudelleen presidentiksi valittava pääministeri Putin pelkää.
Se on paljon sanottu. Mitä Putin ja hänen valtapuolueensa Yhtenäinen Venäjä pelkäävät?
Kansaa. Jo joulukuun 2011 duuman vaalien yhteydessä venäläiset lähtivät kaduille ennakoimattomalla voimalla. Sanaa levitettiin internetissä; blogeissa, sähköposteissa ja Facebookissa. Sadattuhannet kokoontuivat protestoimaan vaalituloksen väärentämistä vastaan.
Suomalainen Venäjän huipputuntija, kirjailija Jukka Mallinen totesi, että mikäli tulosta ei olisi väärennetty, Yhtenäinen Venäjä olisi menettänyt valtansa. Lukeneisto ja yhä laajeneva osa keskiluokasta vastustavat Putinia.
Huomattavaa on myös, että vielä numeroiden laittoman manipuloimisen jälkeenkin Putinin puolue sai alle puolet äänistä. Mallisen saamien riippumattomien tietojen mukaan todellisuudessa vain kolmasosa kansasta oli Putinin takana.
Navalyin suusta kuultiin ensimmäisinä nimitys huijareiden ja varkaiden puolue. Putinia ja nykyistä presidenttiä Dmitri Medvedeviä yleiseen käyttöön levinnyt määritelmä tuskin miellyttää.
Suomen sotilastiedustelun päällikkö, lippuamiraali Georgij Alafuzoff tiivisti Talouselämän haastattelussa, että Putinilla on hätä. Tämäkin on paljon sanottu alan ammattimieheltä, jonka tiedustelun tärkein areena on Venäjä.
Alafuzoff laajentaa Navalnyin näkökulmaa ja puhuu kiinteästä liitosta. Venäjän talouselämän ja Yhtenäisen Venäjän valtaeliitin kesken. Ne hallitsevat Venäjää yhdessä. Kun avioliitto voi hyvin, huoneessa vallitsee auvo.
Alafuzoff menee niin pitkälle, että hänen mukaansa liiton tosiasiallista valtaa käyttävät superrikkaat miljardöörit, Yhtenäisen Venäjän ja Putinin kummisedät, oligarkit.
Oligarkkeja on 27, ja he kuuluvat maailman rikkaimpiin ihmisiin. Moni heistä on hankkinut rikkautensa rikollisin keinoin.
VENÄLÄISET eivät hyväksy tätä epäpyhää liittoa, joka ilmenee kaiken kattavana korruptiona, byrokratiana ja kaikkialla rehottavana lahjontana.
Alfuzoffia vapaasti tulkiten systeemi on rysähtänyt metsään. Siksi kansan mitta on täysi
Mallinen lisää, että Putin kyllä voittaa vaalinsa. Onhan Kreml jo antanut ohjeen hänen ja hänen maineensa puolesta: Putinin on voitettava ensimmäisellä kierroksella, vieläpä vaaleissa, jotka ovat rehelliset. ”Mikä mahdoton yhtälö. Kuin palava vesi tai märkä tuli.
(Blogijutussa käytetty apuna artikkelia:Venäjällä Kuohuu/Seura 7/2012/Hannu Toivonen; Kuvat:Internet)
perjantai 24. helmikuuta 2012
NALLE W - VIISAS MIES?
VOIHAN P.......! MISTÄ NÄITÄ WAHLROOSEJA SIKIÄÄ!!!???
Ohessa lainaus tämän pösilön ajatusmaailmaa kuvaavasta artikkelista......
Köyhät ovat itse syyllisiä köyhyyteensä, sairaat sairauteensa, syrjäytyneet syrjäytyneisyyteensä, työttömät työttömyyteensä. Yhteiskunnan tuet on poistettava yksinhuoltajaperheiltä.
Jos tällaisia mielipiteitä esittäisi joku tavallinen tallaaja, häntä pidettäisiin idioottina, jos hänen sairaille mielipiteilleen kukaan korvaansa lotkauttaisi. Kun niitä suoltaa yksi Suomen rikkaimmista miehistä, pankkiiri ja kartanonherra Björn Wahlroos, niitä levitellään valtamedian etusivuille.
Niitä ihastellaan vähintäänkin älykkäinä ja hyödyllisinä provokaatioina, ellei suorastaan kehdata olla hänen kanssaan samaa mieltä.
Köyhät ovat itse syyllisiä köyhyyteensä, sairaat sairauteensa, syrjäytyneet syrjäytyneisyyteensä, työttömät työttömyyteensä. Yhteiskunnan tuet on poistettava yksinhuoltajaperheiltä.
Jos tällaisia mielipiteitä esittäisi joku tavallinen tallaaja, häntä pidettäisiin idioottina, jos hänen sairaille mielipiteilleen kukaan korvaansa lotkauttaisi. Kun niitä suoltaa yksi Suomen rikkaimmista miehistä, pankkiiri ja kartanonherra Björn Wahlroos, niitä levitellään valtamedian etusivuille.
Niitä ihastellaan vähintäänkin älykkäinä ja hyödyllisinä provokaatioina, ellei suorastaan kehdata olla hänen kanssaan samaa mieltä.
NYT PANDA ON PIRUN VIHAINEN !!!
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
HYVÄ SUOMI !!
NOKIA LOMAUTTAA .... KUNTAUUDISTUS (from arse!)??? .... ARMEIJAA JA PUOLUSTUSKYKYÄ AJETAAN ALAS !!!
Kotikisat jääkiekon MM-kisoissa ... varmaan pudotaan B-sarjaan !? Onneksi on kesä ja ulkona on lämmintä .... AI NIIN ... Voi W....!
Toisaalta kun ajattellee alunperinkin negatiivisesti, niin tulee paljon positiivisia yllätyksiä!
...JA KAIKKI ON TIETENKIN DUUNARIN SYYTÄ!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)















