Tämä tuli taas kellarivarastoa siivottessa vastaan. Allekirjoittanutta mairittelevan hoikkana esittävä seinämaalauksen osa oli Pubi Tuurin terassilla joskus 1990 -luvun loppupuolella ja 2000- luvun alussa. Marketta Järvi maalasi!
Tähän blogiin kirjoitan näkemyksiäni tai muilta omaksumiani ajatuksia. Asiat joista kirjoitan voivat liittyä aina ammattikirjallisuudesta ödeeman hoitoon. Luvassa on siis asiallista ja vähemmän asiallista tarinaa?? Sotahistoriaan,-teknologiaan ja muuhun aiheeseen liittyvään olen aukaissut toisen blogin, kuten myös urheilua ja vedonlyöntiä varten omansa. Ne löytyvät linkkiluettelosta oikealta. Eikä siinä vielä kaikki: huumorille on oma sivustonsa!
Sivujen suojelija
keskiviikko 8. huhtikuuta 2026
lauantai 4. huhtikuuta 2026
lauantai 21. maaliskuuta 2026
KING LEAR
Siivosin vapailla arkistoja ja löysin Matin ja Liisan julkaisun vuodelta 2019.
Nyt kun Oscareita ja Jusseja jaettiin, niin olen vahvasti sitä mieltä, että roolini kuninkaana olisi ehdottomasti ollut kummankin palkinnon arvoinen.
McKellen, Hopkins ja Olivier kuningas Learin roolissa jäävät meikäläisen jyhkeän esityksen varjoon ikuisiksi ajoiksi! 🤔🙂😎
keskiviikko 18. maaliskuuta 2026
VOIHAN PERSE!
Onnea ja iloa kun sattui nuori naislääkäri, joka nyt tunki sormeaan ja putkea arkaan anaaliini. Tavallisesti tässä toimenpiteessä on ollut tekijänä mieslääkäri, jolla on "elefanttitaudista" kärsivän sormet! Kokeista ja verestä ei löytynyt mitään hälyttävää, joten sain valita kestänkö pientä kipu ym. haittaa vai halkaistaanko persettä enemmän, ja tämänkään projektin onnistuminen ei olisi 100% varma. Valitsin pienet kivut. Toisaalta Iisalmessa tehdään vielä yhdet tähystykset vatsavaivojen takia - ehkä? 🤔😎🙂



