Tähän blogiin kirjoitan näkemyksiäni tai muilta omaksumiani ajatuksia. Asiat joista kirjoitan voivat liittyä aina ammattikirjallisuudesta ödeeman hoitoon. Luvassa on siis asiallista ja vähemmän asiallista tarinaa?? Sotahistoriaan,-teknologiaan ja muuhun aiheeseen liittyvään olen aukaissut toisen blogin, kuten myös urheilua ja vedonlyöntiä varten omansa. Ne löytyvät linkkiluettelosta oikealta. Eikä siinä vielä kaikki: huumorille on oma sivustonsa!
Sivujen suojelija
sunnuntai 30. huhtikuuta 2023
torstai 27. huhtikuuta 2023
KANSALLINEN VETERAANIPÄIVÄ 27.4.2023
Ukrainassa taistellaan – osaksi Suomenkin puolesta! Suomalaiset naiset ja miehet taistelivat samankaltaisessa sodassa 30- ja 40-luvulla. Joillakin se matka kesti useita vuosia. Noin 97 000 siviiliuhrit mukaan lukien jäi sille tielle. Pysyvän vamman sai yli 100 000 – henkisistä vammoista puhumattakaan!
Se on tänään taas kynttilän paikka isäukon haudalle! "Unski" oli rintamalla vuosina 1941- 1944.
torstai 20. huhtikuuta 2023
lauantai 8. huhtikuuta 2023
PABLO PICASSON KUOLEMASTA 50 VUOTTA
Pablo Picasson kuolemasta on päivälleen 50 vuotta – kuvataiteilijaa juhlitaan koko vuosi
Kuuluisa kuvataiteilija kuoli 8. huhtikuuta vuonna 1973. Taidemuseot muistavat Picassoa ja tarjoavat valtavan määrän nähtävää.
Pablo Picasson kuuluisin taideteos, Guernica (1937) on jälleen ajankohtainen. Maalaus kuvaa Espanjan sisällissodan kauhuja ja kärsimyksiä pienessä Guernican kaupungissa.
Sodanvastainen, yli seitsemän metriä leveä teos on nähtävillä museo Reina Sofíassa Madridissa. Se on yksi monista suurista taidemuseoista, joiden kokoelmissa on Pablo Picasson teoksia.
Kuvataiteilija sanoi eläessään: ”Antakaa minulle museo, niin minä täytän sen.”
Tänä vuonna Pablo Picasson taidetta on esillä poikkeuksellisen paljon ja näyttävästi museoissa eri puolilla maailmaa.
Taiteilija syntyi vuonna 1881 Espanjassa ja kuoli Ranskassa tasan puoli vuosisataa sitten, 8.4.1973.
Picasso-juhlavuoden(siirryt toiseen palveluun) aikana järjestetään lähes 50 taidenäyttelyä, seminaaria ja tapahtumaa.
Picasso oli nero ja ikoni
Modernin kuvataiteen suuri nimi, legenda, nero ja ikoni. Monipuolinen ja luomisvoimainen.
Näillä sanoilla Pablo Picassoa kutsutaan ja luonnehditaan.
Hän oli yksi 1900-luvun merkittävimmistä kuvataiteilijoista, joka loi kubismin yhdessä taidemaalari Georges Braquen kanssa.
Hänen valtavaan tuotantoonsa kuuluu maalauksia, kuvituksia, grafiikkaa, veistoksia, keramiikkaa, piirustuksia sekä lavastuksia ja puvustuksia.
Teoksia saattoi syntyä monta päivässä. Yhteensä niitä on kymmeniä tuhansia. Kun mukaan lasketaan jokainen luonnos, piirros ja servettiin tehty hahmotelma, on kokonaismäärä yli 100 000.
– Hän ei koskaan pysähtynyt. Häneltä syntyi piirustuksia aikakaus- ja sanomalehtien reunoille. Hän ajatteli jatkuvasti muotojen luomista, sanoo englantilainen muotisuunnittelija(siirryt toiseen palveluun) Paul Smith.
Smith toimi Pariisin Picasso-museon(siirryt toiseen palveluun) uuden näyttelyn taiteellisena johtajana ja uudistajana.
Esillä on 152 Picasson maalausta, veistoksia ja kollaaseja.
– Toivoisin, että ihmiset lähtisivät näyttelystä iho kananlihalla.
Museo on juhlavuoden yksi pääjärjestäjistä.
– Minusta on hienoa, että 50 vuotta sitten kuollut taiteilija saa meidät yhä innostumaan, Paul Smith sanoo.
Picasso oli naimisissa kahdesti, minkä lisäksi hänellä oli liuta muusia ja rakastajattaria.
Picasso tyrannisoi naisia
Taiteilijan teoksia arvostetaan, mutta hänen persoonaansa liittyy vastenmielisiä piirteitä.
Picassolla on maine kyltymättömänä naissankarina, naisten kaltoinkohtelijana ja itsekeskeisenä tyrannina. Hänellä oli tapana korottaa nainen jalustalle tai kohdella kuin kynnysmattoa.
Taiteilijan käytös ajoi naisia hulluuden partaalle ja jopa itsemurhaan(siirryt toiseen palveluun).
Ranskan ja Espanjan kulttuuriministerit kertoivat Picasso-juhlavuodesta tiedotustilaisuudessa(siirryt toiseen palveluun) Madridissa viime vuonna. Silloin he korostivat, että Picasson elämäntyötä on tarkoitus tuoda esille vaikeita aiheita kaihtamatta.
– Haluamme esitellä Picasson sellaisena kuin hän oli.
– Juhlimme hänen teoksiaan, mutta emme halua piilotella hänen elämänsä kiistanalaisia puolia, Espanjan kulttuuriministeri Miquel Iceta vakuutti.
Brooklynin taidemuseo on yksi Yhdysvaltojen suurimmista taidemuseoista New Yorkissa. Se lupaa, että museon kesällä aukeavassa näyttelyssä Picassoa tarkastellaan ”feminististen linssien läpi”.
Picassosta maksetaan tähtitieteellisiä summia
Pablo Picasson teoksia on varastettu, väärennetty ja töhritty.
Niitä kohti on hyökätty.
Viime vuoden lokakuussa ympäristöaktivistit liimasivat (siirryt toiseen palveluun)itsensä kiinni Picasson teokseen Korean verilöyly (1951) National Gallery of Victoriassa Melbournessa, Australiassa.
Pablo Picasson taideteokset ovat myös hyvin haluttuja. Niistä maksetaan huutokaupoissa ennätyksellisiä summia.
Vuonna 1955 maalatusta öljyvärityöstä Algerin naiset (Version ”O”) maksettiin vuonna 2015 huutokaupassa New Yorkissa 179,4 miljoonaa dollaria eli noin 160 miljoonaa euroa.
Se on kaikkien aikojen korkein Picasson maalauksesta maksettu hinta.
Uutistoimisto AFP:n grafiikka osoittaa, miten ylös hänen taulujensa hinnat ovat huutokaupoissa nousseet.
Osa Picasso-vuoden näyttelyistä on jo avautunut yleisölle ja lisää avautuu pitkin vuotta.
Erityisesti näyttelyitä on Espanjassa ja Ranskassa sekä New Yorkissa. Laajasta tarjonnasta löydät listan kootusti täältä(siirryt toiseen palveluun).
Esimerkiksi New Yorkin Guggenheim-museossa(siirryt toiseen palveluun) avautuu toukokuussa näyttely Young Picasso in Paris. Siellä voi nähdä muun muassa tämän maalauksen:
Suomessa Ateneumin taidemuseon Picasso-näyttely on yhä kokonaiskävijämäärältään sen kaikkien aikojen suosituin näyttely.
Vuodenvaihteessa 2009–2010 sen näki lähes 315 000 kävijää.
perjantai 7. huhtikuuta 2023
tiistai 4. huhtikuuta 2023
SUOMI NATON JÄSENEKSI
Ulkoministeri Pekka Haavisto allekirjoitti iltapäivällä Suomen liittymiskirjan Natoon. Suomi on nyt Naton 31. täysimääräinen jäsen.