Tähän blogiin kirjoitan näkemyksiäni tai muilta omaksumiani ajatuksia.
Asiat joista kirjoitan voivat liittyä aina ammattikirjallisuudesta ödeeman hoitoon.
Luvassa on siis asiallista ja vähemmän asiallista tarinaa??
Sotahistoriaan,-teknologiaan ja muuhun aiheeseen liittyvään olen aukaissut toisen blogin, kuten myös urheilua ja vedonlyöntiä varten omansa. Ne löytyvät linkkiluettelosta oikealta. Eikä siinä vielä kaikki: huumorille on oma sivustonsa!
Huomenna on vapaa ja laiskottelupäivä. Tänään työpäivä alkoi Laurilassa klo 6:57 ja loppui Juhani Ahontien tontilla klo 22:30. Voimani tunnossa revin kellarikerroksen ulko-oven irti. Aion nimittäin ”parsia” kasaan ja maalata entistä ehommaksi omin pikku kätösin about 24 vuotta sitten kyhäämäni uksen. Jotkut kylläkin epäilevät ettei siitä vääntyneestä rytöstä tulee enää kalua? No...ei siitä kalua tarvitse tullakaan – jos nyt jonkinlaisen oventapaisen saisi paikoilleen laitettavaksi!
Muutenkin maalausurakka on edistynyt kuten näistä alla olevista ennen ja jälkeen kuvista näkee. Urakan suorittaminen on jäänyt lähes täysin kuvassa telineillä olevalle velipojalleni. Kumpikin kuva on otettu etelän puoleisesta seinästä – kylläkin hieman eri kulmista!
Monet ihmiset tunnistavat Albert Einsteinin kuvat harmaantuneesta hiuspehkosta, ja useimmat osaavat yhdistää miehen hänen tunnetuimpaan tieteelliseen saavutukseensa, suhteellisuusteoriaan. Hänen yksityiselämästään jne. tuskin monikaan paljon tietää.
Hänen nimensä on jo pitkään ollut synonyymi neroudelle. National Geographic onkin jo jonkin aikaa esittänyt sarjaa Genius, joka on kymmenosainen antologiasarja. Ensimmäisen tuotantokauden päähenkilö on juurikin Einstein, ja mahdollisilla kausilla keskitytään muihin neroihin.
Olen seurannut sarjaa alusta asti, ja tulevana keskiviikkona tulee ensimmäisen kauden päätösjakso. Tämä sarja kannattaa kyllä katsoa, jos sen uusintajaksot jostain löytää. Ainoa asia mikä näissä ”amerikkalaisissa” tekeleissä ärsyttää on murtaen englantia puhuvat saksalaiset ym. eurooppalaiset henkilöhahmot.
Genius on yhdysvaltalaisen National Geographic -kanavan ensimmäinen käsikirjoitettu fiktiosarja. Sarja kertoo Einsteinin elämästä kahdella eri tasolla, jotka limittyvät tarinankerronnassa toisiinsa.
Myrskyisiä avioliittoja, uskottomuutta, lehtolapsi... Nobel-palkitun fyysikon Albert Einsteinin yksityiselämässä riitti käänteitä. Ne - ja tieteelliset saavutukset - pani kansien väliin vuonna 2007 Walter Isaacson. National Geographicin uutuusdraama perustuu juuri tähän elämäkertaan.
Einstein oli oikukas, joskin herkkä patenttivirkailija, joka osoitti matemaattista lahjakkuutta jo lapsena. Hän kehitti suppean suhteellisuusteorian vain 26-vuotiaana vuonna 1905. Sarjassa häntä näyttelee Oscar-palkittu Geoffrey Rush nuorempaa Einsteinia Johnny Flynn. Hänen toisena vaimonaan ja suurena rakkautenaan Elsa Einsteinina nähdään Emily Watson. Elsa Einstein oli omaa sukuaankin Einstein, sillä hän oli Albertin serkku. Suhteen alkaessa Albert oli vielä naimisissa Mileva Marićin kanssa. Häntä esittää Samantha Colley.
vanhempi Einstein - Geoffrey Rush
nuorempi Einstein - Johnny Flynn
Elsa Einstein- Emily Watson
Mileva Marić - Samantha Colley
Sarjan ovat tuottaneet Brian Grazer ja Ron Howard, joka muistetaan Onnen päivien Richie Cunninghamina.
Nyt maailma pelastuu kun Juhani Ahontielle hommattiin Kekkilän
tehokompostori. Samalla ratkesi perseaukista I.Miettistä pitkään
mietityttänyt oman maallisen temppelinsä kohtalo kuoleman jälkeen. Ei
siis arkkuhautaus eikä krematorio - vaan kompostointi!
No – vakavasti puhuen: paljon menee orgaanista jätettä turhaan hukkaan. Tällä tavoin siitä saadaan tehtyä näppärästi hyvää multaa. Tarkoitus on siis laittaa ruuantähteet biopusseihin ja sitten ne tyhjennetään kompostoriin pari kertaa viikossa. Samalla myös varsinaiseen jäteastiaan menevän jätteen määrä vähenee. Tämä saattaa johtaa tyhjennyskertojen harventamiseen ja tätä kautta myös taloudelliseen säästöön pitkällä juoksulla.
Ominaisuudet
Tehokompostorin
avulla voit kompostoida keittiön biojätteet ympäri vuoden. Tyylikäs
kotipihaan sopiva muotoilu sopii yhteen jäteastioiden kanssa.
Tehokompostorissa
on helppokäyttöinen, koko yläosan levyinen saranoitu täyttökansi, joka
pysyy auki. Käyttöä helpottaa myös kompostorin matala käyttökorkeus.
Suurikokoinen tyhjennysluukku helpottaa tyhjennystä. Teräksinen
massankannatuslevy estää tuoreemman kompostin putoamisen
tyhjennettäessä.
Kompostorin lämpöeristys on paksu, joten
kompostoitumisprosessi pysyy käynnissä myös talviaikaan. Kiinteä
lämpömittari helpottaa kompostorin lämpötilan seuraamista.
Ainutlaatuisessa ilmanvaihtojärjestelmässä yhdistyy suotonesteiden
poisto sekä säädettävä ilmankierto.
Soveltuu 1–6 hengen talouksille käytöstä riippuen.
Lisävarusteena myytävän 100 litran korotusosan avulla voit nostaa kompostorin tilavuuden 325 litraan. Tekniset tiedot
Tehokompostori: Tilavuus: 225 L Mitat (leveys x korkeus x syvyys): 800 x 860 x 740 mm Paino: 24 kg Rungon materiaali: UV-suojattu, rotaatiovalettu polyeteeni Eriste: polystyreeni 50 mm Väri: tummanharmaa Toimitusissältö: Runko ja kansi, suotonesteletku ja yhde sekä Kekkilä Kompostikuivike.
Tehokompostorin korotusosa: Tilavuus: 100 L Mitat (leveys x korkeus x syvyys): 805 x 320 x 740 mm Paino: 6 kg Tehokompostorin korotusosa myydään lisävarusteena.
Kompostori sai lopulta uuden kotinsa puupinon viereen. Alle laitoin pohjaksi neljä betonilaattaa.
EPILOGI
Ilkka + pihalaattakasa = ilkka + keppi. Väärä nostoasento MOT ! Päivystykseen vie selkäkipuisen tie!
Niinhän siinä kävi, että asennustyö vaati veronsa kun selkä venähti. Lääkäri totesi lihasvamman eli kansanomaisesti noidannuolen ja antoi sairaslomaa perjantaihin asti.
Carl Gustaf Emil Mannerheim (4. kesäkuuta 1867 Askainen – 27. tammikuuta 1951 Lausanne, Sveitsi) oli Suomen toinen valtionhoitaja (1918–1919), kuudes presidentti (1944–1946) ja Suomen marsalkka. Mannerheim palveli lähes kolmekymmentä vuotta Venäjän keisarillisessa armeijassa, jossa osallistui Venäjän–Japanin sotaan ja ensimmäisen maailmansodan itärintaman taisteluihin. Hän toimi puolustusvoimien ylipäällikkönä jokaisessa Suomen itsenäisyyden ajan neljässä sodassa.
Mannerheim on yksi itsenäisen Suomen historian keskeisistä henkilöistä.
Tänään 4. kesäkuuta 2017 hänen syntymästään tulee kuluneeksi 150 vuotta.
Nuori Mannerheim
Nuori Kornetti
Mannerheim Chevalier-kaartissa
Valkoinen kenraali
Mannerheim, Suojeluskuntalainen
Mannerheim ja Käthy
Mannerheim harvinaisessa värikuvassa
Kenraalimajuri Erkki Raappana, Mannerheim ja kenraaliluutnantti Aksel Airo