Tähän blogiin kirjoitan näkemyksiäni tai muilta omaksumiani ajatuksia.
Asiat joista kirjoitan voivat liittyä aina ammattikirjallisuudesta ödeeman hoitoon.
Luvassa on siis asiallista ja vähemmän asiallista tarinaa??
Sotahistoriaan,-teknologiaan ja muuhun aiheeseen liittyvään olen aukaissut toisen blogin, kuten myös urheilua ja vedonlyöntiä varten omansa. Ne löytyvät linkkiluettelosta oikealta. Eikä siinä vielä kaikki: huumorille on oma sivustonsa!
Kun minä olin lapsi niin ainoa mahdollisuus käydä lauttaristeilyllä oli mennä Akkalansalmen yli lossilla. Nykyään lossia ei ole, ja paikalla on vuonna 1999 rakennettu silta.
Julkaisen tässä Vilho Pärnäsen kuvaaman ja editoiman video Akkalansalmen lossiliikenteestä sekä sillan rakentamisesta ja avaamisesta liikentelle lossin tilalle.
Katsoin sairasvuoteella ollessani elokuvan Melankolia (Melancholia, Tanska 2011). Se on Lars von Trierin elokuva masennuksesta ja maailmanlopusta. Se oli todellakin vähäeleinen ja masentava elokuva – mutta ei ollenkaan huono! Loppuun jäi masentunut tunnelma – sillä maapallomme oli tuhoutunut törmäyksessä toisen planeetan kanssa.
Ikuisen provokaattorin Lars von Trierin seestynein elokuva Melankolia kertoo maailmanlopusta. Lähtötilanne on yksinkertaisen tyrmäävä: sininen planeetta nimeltä Melankolia lähestyy uhkaavasti maapalloa. Mutta koska kyseessä ei ole katastrofielokuva vaan elokuva masennuksesta, tarina ei kierry maapallon pelastamisyritysten ympärille. Maailmanloppu on vääjäämätön.
Komea "taidescifi-elokuva" alkaa suoraan absoluuttisesta lopusta: maailma tuhoutuu melkein sietämättömän kauniina kuvina, Richard Wagnerin melankolis-mahtipontisen Tristanin ja Isolden säestyksellä. Siitä elokuva kiertyy taaksepäin, masentuneen nuoren naisen kaoottisiin seurapiirihäihin ja Maata lähestyvään outoon planeettaan.
Trier pakotti ihmiset katsomaan masennusta suoraan silmiin ja teki ensimmäistä kertaa selväksi, miltä syvä depressio tuntuu.
Melankolia sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla 2011. Lars von Trier lähti festivaalilta kotiin natsisyytökset niskassaan, mutta pääosaa esittänyt Kirsten Dunst sai kotiin viemisiksi festivaalin parhaan naisnäyttelijän palkinnon.
Maailmanlopun morsian? Kirsten Dunst elokuvassa Melankolia.
Elokuvan pääosia, sisaruksia Justine ja Claire, näyttelevät Kirsten Dunst ja Charlotte Gainsbourg. Muissa tärkeissä osissa nähdään Alexander Skarsgård, Kiefer Sutherland, Charlotte Rampling, John Hurt, Stellan Skarsgård, Udo Kier ja Jesper Christensen. Melankolian kuvasi Manuel Alberto Claro, joka jatkoi yhteistyötä Trierin kanssa Nymfomaanissa.
Alexander Skarsgård, Kirsten Dunst, Kiefer Sutherland ja Charlotte Gainsbourg.
Elokuvan jälkeen piti ottaa selvää, että onko tämmöinen planeettojen törmäily mahdollista. Tieteen Kuvalehden sivuilta löytyikin artikkeli joka mahdollisti tämän erittäin epätodennäköisen tapahtuman.
Törmäys tähtienväliseen planeettaan tuhoaisi Maan
1. Suuri tähti säteilee valoa. 2. Planeetta taivuttaa valoa. 3. Kirkkautta tarkkaillaan Maassa.
Kodittomat planeetat ajelehtivat ympäriinsä Linnunradassa. Teoriassa jokin niistä voi päätyä Aurinkokuntaan ja iskeytyä Maahan. Jos niin kävisi, se merkitsisi elämän loppua Maan päällä. Kirjojen ja elokuvien perusteella voisi uskoa, että Maa on jatkuvasti vaarassa. Viimeksi maapallolle on käynyt huonosti Lars von Trierin katastrofielokuvassa Melancholia.
Todellisuudessa yhteentörmäyksen riski on niin pieni, että sen voi rauhassa unohtaa. Linnunrata on muodoltaan kiekko, jonka läpimitta on noin 100 000 valovuotta. Alue, jolla tähdet liikkuvat, voidaan arvioida noin 2 x 1013 kuutiovalovuoden laajuiseksi. Jos kodittomien planeettojen lukumäärä on niin suuri kuin tutkijat olettavat eli noin 200 miljardia (2 x 1011), kutakin kohti jää tilaa 100 kuutiovalovuotta.
Se tarkoittaa sitä, että Auringon ja 4,3 valovuoden päässä sijaitsevan lähimmän naapuritähden Proxima Kentaurin välissä on tilastollisesti katsottuna kolme koditonta planeettaa. Lähin näistä on yhden valovuoden etäisyydellä. Tilannetta voisi verrata siihen, että jos maapallo olisi herneen kokoinen esine Helsingissä, lähin koditon planeetta olisi vastaava herne Singaporessa.
Planeetta toimii kuin linssi
Kun taivaankappale Maasta nähtynä on samassa linjassa sen takana sijaitsevan tähden kanssa, kappale vaikuttaa kuin linssi, joka väliaikaisesti vahvistaa tähden valoa. Näin kappaleen olemassaolo paljastuu, vaikka sitä ei nähtäisikään kaukoputkella.
Kirkkauden muutoksen kestoajasta voidaan laskea myös kappaleen suuruus. Jos valo voimistuu vain muutamaksi päiväksi, kyseessä täytyy olla planeetta, koska tähdet ovat suurempia ja ne aiheuttavat pitkäkestoisemman muutoksen. Esimerkiksi toukokuussa 2011 havaittiin chileläisestä observatoriosta tähden valon kirkastuminen.
Kodittomalla planeetalla käynti vaatii huimasti lisää nopeutta
Teoriassa mikään ei estä lähettämästä luotainta tähtienväliselle planeetalle. Jotta lento sujuisi edes jotakuinkin kohtuullisessa ajassa, tarvittaisiin kuitenkin huomattavasti nykyistä nopeampia aluksia.
Tähän mennessä avaruuteen on laukaistu neljä luotainta, joiden on määrä poistua Aurinkokunnasta. Vaikka ne ovat olleet matkalla jo noin 40 vuotta, ne ovat vasta jääkimpaleiden muodostamalla Kuiperin vyöhykkeellä. Luotaimet liikkuvat nopeudella, jolla kestää noin 20 000 vuotta päästä edes yhden valovuoden päähän – valovuosi on todennäköinen etäisyys lähimpään kodittomaan planeettaan.
Realistisen budjetin puitteissa voitaisiin ehkä rakentaa ydinkäyttöinen luotain, joka lentää noin 10 kertaa nykyisiä nopeammin. Silläkin matka kestäisi vielä useita tuhansia vuosia. Jos tavoitellaan esimerkiksi alle 50 vuoden matka-aikaa, tarvitaan aivan toisenlaisia rahamääriä. Avaruustutkimus ei sovi kärsimättömille – eikä kitsaille.
