Tähän blogiin kirjoitan näkemyksiäni tai muilta omaksumiani ajatuksia.
Asiat joista kirjoitan voivat liittyä aina ammattikirjallisuudesta ödeeman hoitoon.
Luvassa on siis asiallista ja vähemmän asiallista tarinaa??
Sotahistoriaan,-teknologiaan ja muuhun aiheeseen liittyvään olen aukaissut toisen blogin, kuten myös urheilua ja vedonlyöntiä varten omansa. Ne löytyvät linkkiluettelosta oikealta. Eikä siinä vielä kaikki: huumorille on oma sivustonsa!
..... eli VUOHEN Vuotta - jos tuleviin maailman valtiaisiin
eli kiinalaisiin on uskominen!
Vuohi (lammas) on kahdeksas kiinalaisista horoskooppimerkeistä. Vuohen vuonna syntyneitä pidetään rauhallisina, ystävällisinä, vilpittöminä, hyväsydämisinä, ujoina, taiteellisina ja pessimisteinä. Vuohen kuukausi: n. 7.7.- 7.8. Vuohen tunti: 13 - 15
Tapaninpäivänä
2004 monen maailma mullistui. Intian valtameressä tapahtunut
maanjäristys nostatti sarjan jättiläisaaltoja. Ne saivat aikaan
hävitystä rannoilla.
Suuronnettomuus
saavutti täyden mittansa vähitellen.
Sunnuntai 26.12.2004
7:59 Maanjäristys,
jonka voimakkuus oli 9 Richterin asteikolla . Liikutti merenpohjaa
Sumatran luoteisrannikolla. Talot tärisivät esimerkiksi 1260 km:n
päässä episentrumista sijaitsevassa Thaimaan pääkaupungissa
Bangkokissa.
8:15 Jopa 30 metriä
korkeat hyökyaallot saavuttivat Sumatran ja tuhosivat rannikon
asutuskeskuksia. Pian sen jälkeen tsunami ehti Bengalinlahden
eteläosaan, jossa sijaitsee Intialle kuuluva Nikobaarien ja
Andamaanien saaristo.
9:30 Tsunami
yllätti Etelä-Intian, Sri Lankan ja Thaimaa rannikoilla asuvat ja
lomailevat ihmiset. Sen takia kuoli eniten ihmisiä Indonesian ohella
Sri Lankassa.
11:00 Seuraavana
tulivat Malediivit. Tsunami jatkoi matkaansa kohti Afrikan
itärannikkoa. Sen vaikutuspiiriin kuului vielä Etelä-Afrikan
kaakkoisosassa sijaitseva Port Elizabeth. Sinne vyöryi puolessa
vuorokaudessa 8000 kilometriä matkannut aalto, jonka korkeus oli yhä
kolmisen metriä.
Seuraavat päivät
ja viikot
Maanantai
27.joulukuuta
Pelastustyöt
saatiin käyntiin. YK alkoi toimittaa hätäapua. Ensimmäisten
arvioiden mukaan kuolonuhrien määrä saattoi nousta jopa 27
000:een.
Tiistai
28.joulukuuta
Uutistoimisto AFP
ilmoitti iltapäivällä, että yli 55 000 ihmisen pelättiin saaneen
surmansa.
Keskiviikko
29.joulukuuta
Arvio kuolleiden
määrästä synkkeni 77 000:een. Tuhoalueilla etsittiin kuumeisesti
ruumiita, jotta ne eivät ehtisi mädäntyä, saastuttaa vettä ja
kasvattaa kulkutautien vaaraa.
Torstai
30.joulukuuta
Aamulla
ilmoitettiin, että kuolleita oli 82 847. Saman päivän iltana luku
oli kuitenkin selvästi suurempi: 114 000. YK:n pääsihteeri Kofi
Annan kuvasi luonnonmullistusta maailmanlaajuiseksi katastrofiksi,
jollaista ei ole ennen nähty.
Perjantai
31.joulukuuta
Arvio kuolonuhrien
määrästä oli hilattu jo 124 000:een. Masentavat uutiset
hillitsivät uudenvuodenjuhlintaa, ja monissa maissa pidettiin
hiljainen hetki vainajien muistoksi.
Lauantai 1.tammikuuta 2005
Kansainvälisen avustustyön piiriin pääsivät vihdoin myös eristyksiin joutuneet tuhoalueet, kuten tsunamista pahiten kärsinyt Banda Aceh Sumatran pohjoisosassa. YK arvioi tässä vaiheessa kuolleiden määräksi vähintään 150 000.
Keskiviikko 5. tammikuuta 2005
YK tiedotti, että jopa 1,3 miljoonaa ihmistä oli jäänyt kodittomaksi Indonesiassa ja Sri Lankassa , joissa tsunami aiheutti kaikkein suurinta tuhoa.
Keskiviikko 19. tammikuuta 2005
Käsitys kuolleiden määrästä tarkentui vähin erin. Lopulliseksi luvuiksi tuli 250 000.
Kaakkois-Aasian
Tsunami
Intian valtameren
merenalainen maanjäristys tapahtui 26.12.2001.
Se oli voimakkuudeltaan 9,0 magnitudia, joka on vahvin järistys sitten 1964 .
Järistys aiheutti valtavia hyökyaaltoja, tsunameja, jotka tuhosivat suuria alueita Kaakkois-Aasian rannikolta.
Eniten kärsineitä maita olivat Indonesia, Sri Lanka, Intia ja Thaimaan.
Tsunamissa kuoli yli 250 000 ihmistä. Heistä 179 oli suomalaista, 543 ruotsalaista, 539 saksalaista.
Hallitusten välisen valtamerikomission ylläpitämä tsunamivaroitusjärjestelmä laajeni vuoden 2004 jälkeen.
2004 käytössä oli vain kuusi Tyynen valtameren pohjaan kiinnitetty mittauslaitetta, nyt niitä on jo yli 50.
Blogitekstin lähteet: Tieteen Kuvalehti 18/2014, Apu 52/2014
Tänään tuleee kuluneeksi 25 vuotta Romaniaa hallinneen diktaattorin Nicolae Ceausescun teloituksesta.
Nicolae Ceausescu ja hänen vaimonsa Elena pikaisessa oikeudenkäynnissä juuri ennen teloitusta 25. joulukuuta 1989.
Ceausescun kuolema päätti vuosikymmeniä kestäneen kommunistisen diktatuurin.
Ceausescu pakeni vaimonsa Elenan kanssa pääkaupungista Bukarestista kommunistihallintoa vastustaneiden laajojen mielenosoitusten seurauksena joulukuussa 1989. Vain muutaman tunnin paon jälkeen heidät saatiin kiinni, tuomittiin ja teloitettiin 25. joulukuuta.
Vuonna 1918 syntynyt Ceausescu nousi Romanian kommunistisen puolueen pääsihteeriksi vuonna 1965. Hän oli johtajakautensa alkuvuosina suosittu hahmo kotimaassaan ja lännessä Neuvostoliiton ylivaltaa vastustavan linjansa vuoksi. Ceausescun Romania ei esimerkiksi osallistunut Tshekkoslovakian miehitykseen vuonna 1968.
Ajan myötä Ceausescu ryhtyi kuitenkin harjoittamaan yhä itsevaltaisempaa politiikkaa. Hän rakensi ympärilleen henkilökultin ja nimitti kymmeniä sukulaisiaan korkeisiin virkoihin. Sortohallintoa tuki salainen poliisi Securitate ja tiukka mediasensuuri.
Tuhannet hallitusta vastustavat ihmiset täyttivät Bukarestin keskustan joulukuussa 1989
Romania velkaantui rajusti 1970-luvun mittaan, ja 1980-luvulla maassa jouduttiin toteuttamaan ankara säästöohjelma, mikä osaltaan lisäsi kansan tyytymättömyyttä Ceausescua kohtaan.
Ceausescun hallinto oli yksi Euroopan viimeisistä kaatuneista kommunistihallinnoista. Sen kaatuminen oli myös poikkeuksellisen verinen, sillä muualla Itä-Euroopassa ei esimerkiksi teloitettu valtionjohtajia.
Nicolae Ceaușescu (26. tammikuuta 1918 – 25. joulukuuta 1989)
Ceausescu oli Romanian kommunistisen puolueen pääsihteeri 1965–1989, valtioneuvoston puheenjohtaja vuodesta 1967 ja Romanian sosialistisen kansantasavallan presidentti 1974–1989. Ceaușescun ympärille luotiin mittava henkilökultti ja sukulaisia suosiva hallintojärjestelmä.
Ceaușescu kieltäytyi mukautumasta itäblokin läpi käyneeseen muutosten aaltoon 1980-luvun viimeisinä vuosina, mikä maksoi hänen henkensä vallankumouksessa. Häntä vastaan kääntyneet armeijan sotilaat teloittivat pikaoikeudenkäynnin jälkeen vallasta syöstyn diktaattorin ja hänen vaimonsa Elenan joulupäivänä 1989. Ceaușescun itselleen keräämät arvonimet, kuten Karpaattien nero ja Ajatusten Tonava, olivat hallinnon kaaduttua yleisen pilkan kohteena.
Kun minä synnyin, 30.1.1966, itsenäinen Suomen Tasavalta oli vajaa viisikymppinen (48v 1kk 24pv). Aikaa on nyt kulunut lähes vuotta yli sama aika ja kumpikin on vielä vahvasti elossa.
Pienestä Venäjän Keisarikunnan autonomisesta tasavallasta on kasvanut yksi Maailman vauraimmista ja vakaimmista maista (ainakin vielä?). Voidaan siis vieläkin sanoa, että on lottovoitto syntyä Suomeen! Tai ainakin ässäarpavoitto, tai kolmetoista oikein jalkapallovakiossa!
Oli miten oli..kuitenkin kun katsoo monia muita maita ja järjestelmiä, niin voidaan sanoa että kyllä täällä pohjan perukoilla ollaan kutakuinkin turvassa ja herran kukkarossa.
Onnea vaan 97-vuotiaalle Suomi-neidolle! Näillä näkymillä näen myös sata-vuotispäiväsi. Silloin olen itse lähempänä sataa vuotta kuin ensi rääkäisyä tässä olevaisuudessani.
ONNEA!
TAPAHTUMIA 97 VUODEN VARRELTA
6.12.1917 Eduskunta hyväksyi oikeiston äänin senaatin itsenäisyysjulistuksen. sekä sen toimet itsenäisyyden vakauttamiseksi.
31.12.1917 Neuvostohallitus tunnusti Suomen itsenäisyyden ja vahvisti sen 4.1.1918.
4.1.1918 Ruotsi ja Tanska antoivat tunnustuksensa
6.1.1918Saksa tunnusti Suomen itsenäisyyden ja useimmat Euroopan maat lähiviikkoina tästä. Englanti ja USA halusivat katsoa Suomen olojen vakautumista pitemmelle osana Venäjän ketitystä ja aintoivat tunnustuksensa vasta1919.
26.1.1918 vasemmisto julistaa kapinan, tavoitteena vallankumous.
28.1.1918 Vapaussota alkaa, kun laillisen hallituksen armeijan ylipäälliköksi nimitetty Mannerheim määräsi aloitettavaksi venäläisten aseistariisunnan Pohjanmaalla. Karjalassa oli aseistariisunta aloitettu ilman ennalta laadittua suunnitelmaa jo 23. tammikuuta. Vapausodasa vastakkain kapinalliset eli punaiset ja hallituksen joukot eli valkoiset.
18.2.1918 ensimmäiset jääkärien pääjoukot palaavat Saksasta suomeen.
5.5.1918 Punaisten viimeinen vastarinta murtuu kymenlaaksossa
16.5.1918 Mannerheim pitää voitonparaatin Helsingissä.
1919 kieltolaki eli alkoholin myynti- ja anniskelukielto tulee voimaan.
25.7.1919 K.J Stålhberg valitaan Suomen ensimmäiseksi presidentiksi.
1920 Suomen väkiluku on 3 147 000 henkilöä.
20.8-12.9.1920 Suomi osallistuu ensi kertaa itsenäisenä kansakuntana kesäolympilalaisiin Belgian Antwerpenissa. Menestys on huikea, 15 kultaa, 10 hopeaa ja 9 pronssia. Suomi on 4. paras maa. Muuan Paavo Nurmi juoksee 4 kultamitalia.
16.12.1920 Suomi hyväksyttiin Kansainliiton jäseneksi.
14.2.1922 sisäasianministeri Heikki Ritavuori murhataan
1925 R.K Relander presidentiksi
29.5.1926 Suomen Yleisradio perustetaan.
7.9.1929 Kuru-laiva uppoaa Näsijärveen. 136 ihmistä hukkuu.
7.7.1930 Talonpoikaismarssi Senaatintorilla.
1931 P.E.Svinhuvud presidentiksi.
9.2.1932 Eduskunta hyväksyi 9. helmikuuta 1932 uuden alkoholilain. Kieltolaki päättyy.
27.2-6.3.1932 Mäntsälän kapina tapahtuu. Lapuan liikkeen kapina laillista hallitusta vastaan, joka kuitenkin kuihtuu kokoon.
5.4.1932 Valtion viinakaupat avasivat ovensa Suomen kaupungeissa kello 10.00.
1937 K.Kallio valitaan presidentiksi.
1939 kirjailija F.E.Sillanpää saa Nobel-palkinnon.
30.11.1939 Neuvostoliitto hyökkää Suomeen. Talvisota syttyy
13.3.1940 Talvisota päättyy.
19.12.1940 Kyösti kallio kuolee äkillisesti. Risto Ryti presidentiksi.
25.6.1941 jatkosota Neuvostoliittoa vastaan syntyy.
1.8.1944 Risto Ryti eroaa Presidentin tehtävistä. Marsalkka Mannerheim presidentiksi 4.8.
15.9.1944 Lapin sota syttyy. Saksalaisia ryhdytään karkoittamaan Pohjois-Suomesta.
19.9.1944 välirauhan sopimus solmitaan Neuvostoliiton kanssa. Suomi joutuu luovuttaman suuria maa-alueita mm. Pertsamon ja Karjalan kannaksen. Porkkala joudutaan vuokraamaan sotilasalueeksi. Suomi joutuu maksamaan suuret sotakorvaukset. (nykyrahassa yli 4 miljardia euroa)
27.4.1945 Toinen Maailmansota päättyy Suomen osalta. Viimeiset saksalaiset sotilaat poistuvat Suomen alueelta. Lapin sota päättyy.
1945 A.I.Virtaselle myönnetään kemian Nobel.
1946 J.K.Paasiviki valitaan presidentiksi.
10.2.1947 Pariisin rauhan sopimus allekirjoitetaan.
6.4.1948 YYA-sopimus (sopimus ystävyydestä yhteistoiminnasta ja keskeisestä avunannosta) Neuvostoliiton ja Suomen välillä allekirjoitetaan.
1950 Suomen väkiluku on 4 029 803 henkilöä.
28.1.1951 G.C.E.Mannerheim kuolee.
19.7-3.8.1952 kesäolympialaiset pidetään Helsingissä.
18.9.1952 Viimeinen sotakorvausjuna lähtee Neuvostoliittoon.
14.12.1955 Suomi hyväksytään YK:n jäseneksi.
1956 U.K.Kekkonen valitaan presidentiksi. Paasikivi kuolee 14.12.
1.3.-30.3.1956 Yleislakko pysäyttelee Suomea. 1. ja ainoa yleislakko tähän päivään mennessä!
30.9.1957 Jean Sibelius kuolee.
1.1.1958 ensimmäiset vakinaiset televisiolähetykset alkavat.
30.10.1961 Noottikriisi Neuvostoliiton kanssa
1962 Kekkonen eli UKK valitaan 2.kaudelle.
29.1.1965 Suomen ensimmäinen jäähalli avataan Tampereella.
22.4.1966 Suomen rauhanajan suurin tulipalo Lapinlahdella. 31 ihmistä menehtyy kunnalliskodin palossa.
6.12.1967 Suomi-Neito täyttää pyöreät 50 vuotta.
1968 UKK valitaan 3.kaudelle
1970Suomen väkiluku on 4 598 936 henkilöä.
3.1.1971 suomen ensimmäinen lotto-arvonta, uusi kansallispeli on syntynyt.
1973 tammikuussa UKK valitaan poikkeuslailla 4.kaudelle.
1973 Suomi solmii EEC-vapaakauppasopimuksen.
1975 ETYK-kokous järjestetään Helsingissä. (Euroopan turvallisuus ja yhteistyö konferenssi)
13.4.1976 Lapuan patruuantehtaalla räjähtää. Rauhanajan suurimmassa maa-onnettomuudessa kuolee 40 ihmistä.
1977 Suomen ensimmäinen ydinvoimala otetaan käyttöön Loviisassa .
1978 UKK valitaan 5.kaudelle
1981 lokakuussa Kekkonen joutuu pyytämään eroa presidentin tehtävistä
1982 M.H.Koivisto valitaan presidentiksi.
31.8.1986 UKK kuolee.
1988 Koivisto valitaan toiselle kaudelle.
25.12.1991 Isoveli poistuu. Neuvostoliitto hajoaa.
1994 M.O.K.Ahtisaari valitaan presidentiksi.
28.9.1994 M/S Estonia uppoaa suomen merialueella. 852 ihmistä saa surmansa.
1.1.1995 Suomen EU-jäsenyys astuu voimaan.
1995 Suomi voittaa miesten jääkiekon MM-kultaa
2000 T.H. Halonen valitaan presidentiksi
28.2.2002 Suomen markka poistuu käytöstä. Euro-aika alkaa.
2006 Halonen valitaan toiselle kaudelle
2006 Lordi voittaa Euroviisut.
2008 Martti Ahtisaarelle luovutetaan Rauhan Nobel-palkinto.
2011 Persut saavat Jytkyn.
2011 Suomi voittaa Miesten Jääkiekon MM-kisat, "taas"!